Tallasin jäähallin viereiselle nurtsille 120 askeleen jäljen. Puuskittainen vastatuuli. Pitkä nurmi. Namit joka askelmaan, noin puoleen kanta-varvas, muihin vain yksi nami. Kaksi polun ylitystä viistosti.

Ja kyllä oli vaikeaa. Ensimmäisellä polulla Ihku meinasi lähteä harhajäljelle, toinen sujui jo paremmin. Mutta vastatuuli aiheutti melkoista rynnimistä ja hosumista. Jäljestys kuitenkin parani, kun siirryin aivan koiran taakse ja pidin narusta kiinni hännän tyven seudusta, eli pentuohjausta. Lopussa purkilla myös epäröintiä, mutta meni sitten kehoituksesta maahan.

Vaikea jälki ilmeisesti lähinnä vastatuulen vuoksi. Onneksi olin tehnyt siitä muuten mahdollisimman helpon.