Ulda, Veera ja Elvis ottivat työmatkalaisen iloisena vastaan. Kyllä kotio on aina niin ihana tulla, kun karvaiset kaverit ovat vastassa!

Hain Ihkun Parolasta Etelä-Hämeen Eläinhoitolasta hieman ennen kuutta. Se oli innoissaan ja kirmaili edes takas. On ihana, kun pennellä on loistava hoitopaikka. Suurkiitokset koko hoitolan porukalle! Tein pikku lenkin Uldan ja pennen kanssa ennen kotiin lähtöä, sillä Ulda ei yllättäen ollut kovin innoissaan pikkuveikan näkemisestä...

Kohautin Parolasta suoraan Etelä-Puistoon treffaamaan Vainion Mariaa ja Rokkia. Rokki on suloinen pensku, tomera ja iloinen. Ja poikien painisessiota oli kyllä ilo katsella. Iihkali oli taas superkiltti ja antoi pikkuisen (josta varmaan tulevaisuudessa kyllä tulee ISO!) riekkua korvissa ja tassuissa. Iippa kellahteli aina vain kyljelleen ja sen naama oli yhtä naurua korvasta korvaan.

Seuraavaksi ajoin Sadun luokse ja lähdimme Pandan kanssa lenkille. Ulda oli hieman ahdistunut, sillä Ihku oli vauhdissa ja se on näemmä viikon aikana unohtanut, kuinka hihnassa kuljetaan. Loppulenkkiä kohden korviakin alkoi kuitenkin löytyä.

Ajoin vielä Teiskontien nurtsille tekemään jäljen. 308 askelta, vieno myötätuuli. Tyhjät askeleet aina 10 namillisen seassa 2-4-6 kahden ensimmäisen paikkaa vaihtaen. Alkuun vaadin taas kontaktia, mikä oli NIIN vaikeaa, mutta onnistumisesta pääsy jäljelle. Alku oli hösäämistä. Naru kietoutui Ihkun tassuihin ja aloitimme uudestaan ensimmäisen reilun 5 m kaahaamisen jälkeen. Sen jälkeen Iippa alkoi keskittyä hyvin. Pidin aluksi liian vähän vastaan ja nameja jäi jäljelle, mutta kun kiristin tuntumaa, alkoivat namit jälleen löytyä. Mun hentoiset ojentajat joutuivat kyllä töihin! Kerran Iippa nosti hetkeksi päätään, kun viereisen talon ovi kävi, muuten intensiteetti oli hyvä. Tyhjät sujuivat siinä missä namillisetkin, ehkä hieman suuremmalla vedolla. Lopussa Iihkali meni kuitenkin maahan reilu 5 m ennen ruokakippoa. Sain tehdä aikaslailla töitä, että sain sen jäljestämään uudestaan, mutta lopulta sekin onnistui. Loppuhankaluuteen liittyen Ihku meni kuitenkin seuraavalla kerralla hieman hitaasti maahan, mutta meni kuitenkin ilman kehoitusta ja asento oli suora. Siinä se sitten myös odotti rauhassa, että sain purkin auki ja pääsin vapauttamaan sen. Pitäisiköhän harkita välikippojen laittoa matkan varrelle...?

Kotona meno oli taas hurjaa, mutta musta laatikko kehiin ja niinhän se Iihkalikin rauhoittui taas normaalielämään. :)