Olimme Marikan kanssa taas hyvissä ajoissa treenailemassa ennen varsinaisen pentukoulutuksen alkua. Ihku otti alkuun luoksetulot. Ensin lähempää, sitten pitkältä matkalta. Molemmista palkaksi ensin nami edestä ja sitten leikki. Hyvin. Ja heti leikin jälkeen breikki.

Kakkososuudella otin uppeja jäävänä. Kun olen ottanut niitä sekä paikalla seisten että liikkeestä samalla vasemmalle kääntymistä harjoitellen, on seisomisasennosta tullut varsin suora. Hieno penne!

Varsinaisessa koulutuksessa otimme edestä sivulle siirtymisiä, mitkä tosi hyvin! Lisäksi seuraamisia, joista aina väliin lelupalkkaus. Muutamia vasemmalle kääntymisiä, mutta niissä ahnehdin hieman ja ensimmäiset jäivät viimeisiä paremmiksi. Sitten vain istuimme nurtsilla akkuja ladaten.

Kakkososuudella luoksetulot, joissa huomasin, että akut olivat kuitenkin tyhjänneet ja lisäksi Ihku on ilmeisesti yhdistänyt luoksetuloon vain Jihuu-kiljahduksen... ei välttämättä luoksetulosanana käyttämääni Tänne-kutsua... Mahdollisesti tilaan vaikutti myös se, että ennen virallisia treenejä otetuissa luoksetuloissa Ihku yritti karata ja jäi kaulapannastaan kiinni Marikan pitäessä sitä... Tiedä häntä. Joka tapauksessa koira ei meinannut lähteä kummallakaan sessiolla luokse, ja kun se viimein lähti, se kiihdytti ihan normitapaan luokse. Edestä lelupalkkaus. Hmmm. No katsotaan. Ei yksi kerta vielä maata kaada...

Uldan kanssa otin seuraamisia minnkihatulla ja myös luoksetulon Sarin tapaan ketjuttaen ja ottaen jäävät aina väliin. Sujui superisti ja mummolla oli tosi hienoa! Se on aika ihku!

Ja vielä Tamfeltilla n. 250 askeleen jälki (puhuin puhelimessa, enkä ole varma pituudesta...). Pisin tyhjä 8 askelta. Vastaniitety heinä. Kiertävä sivu/vastatuuli. Pidin Ihkua kiinni ja kuljin koko jäljen sen oikealla sivulla. Kohtuudella sujui, alussa hieman hapuilua (jäljessä oli yllättävän paljon mutkia!), mutta loppua kohden parani ja loppukupin ilmaisu oli taas täydellinen!