Tallustelin Iihkalin kanssa Etelä-puistoon reenuuttamaan. Aivan uusi paikka. Hyvät oli suunnitelmat, mutta homma ei sujunutkaan sitten ihan kirjoitusten mukaan.

Aloitin seuraamisilla, joissa nyt ok ilme koko ajan. kovin pitkiä suoria emme vielä pääse, huippu lienee siellä n. 20 askeleessa, mutta hiljaa hyvä tulee... toivottavasti ;). Käännökset ovat parantuneet ja vasemmalle suuntautuvissa takapää leiskahtaa hienosti! Myös oikealle on tapahtunut pientä edistymistä. Ja juoksun lähdötkin alkavat rullata. Muutama luoksetulo, mutta näissä koira tuppaa jäädä nyt kauas. Täytyy ottaa siis jalkojen läpi juoksuja.

Pikku tauon aikana kokosin ruudun hankeen. Ensin Ihku sai tarjota uppeja namipalkalla. Kun tämä alkoi sujua, siirryin ruutua kohden, jossa lätkä. Ensimmäinen oli hieno ja siitä wubba palkaksi, mutta kun poistin lätkän, homma hajosi... No sehän johtui nyt kyllä siitä, että pimeässä Ihku ei juurikaan nähnyt ruudun tötsiä ja toisaalta hankeen jäi runsaasti jälkiä, joita Ihku sitten tillitti ja yritti miettiä mikä niistä on lätkä. Että osaan olla tyhmä! Tehdä nyt ruutu hankeen! Heitin lätkän takaisin Ihkun nähden ja sitten vain leikimme, jotta koko homma unohtuisi.

No kokonaisuudessa emme saaneet juurikaan mitään aikaan, mutta leikki sujui ja Ihkulla oli kyllä kivaa. Palauumatkalla se rupesi tarjoilemaan seuraamista oikein urakalla. Koira käytännössä seurasi mua sipulikirkolta kotio. Mahto ihmiset katsoa hieman hitaasti, kun pysähtelin vähän väliä koiraa palkkaamaan. Mutta Iihkali on aika hieno!

Kotona naksuttelin vielä väsyneenä ja nälkäisenä, mikä ei sekään ollut kauhean järkevää. Upit menivät nyt hienosti. Ne täytyy kyllä kasata kuntoon kotitreeneissä, ennen kuin yhdistelen niihin ulkohässäköitä! Jatkoin sitten vielä tunnarilla, joka oli kyllä pelkkää sekoilua. Kissa kähvelsi Ihkun nameja ja kapulat vain lentelivät... huooh... Tähänkin järki käteen.

Illalla ratsastustunnin jälkeen tunnari onnistui jo hieman paremmin. naksuttelin ensin yhden haistamisesta ja sitten pidin vain kaksi kapulaa kehässä. Tätä jatkan kunnes homma alkaa sujua. Sitten vasta enemmän kapuloita kehiin.... ehkä...