Kaahasin Niihaman kentälle pimeässä tihkusateessa nenä vuotaen. Sari oli omat koiransa jo lähes treenannut, joten Ihkullekin tuli aivan pikatreenit. Ensin yritin hieman leikittää Ihkua seuraaamisten yhteydessä. Kömpelöä touhua, mutta tätä täytyy lisätä. Ilman harjoitusta ei harjaannu. Jatkoin nameilla paikalla käännöksiä ja etsimme oikeaa kohtaa naksauttaa Ihkun takapään ruuvaamiseen. Luulen, että tiedän nyt ainakin mistä edetä. Koiran motivaatiossa ei ole vikaa, vaikka niin ajattelinkin... Se ei vain yksinkertaisesti osaa tuota takapään käyttöä kunnolla.

Pikku tauon jälkeen suuntasin ruutuun, joka oli yhtä sähläystä... No jatkossa yritän tehdä paremmin, eli aina täytyy alottaa helposti ja vaikeuttaa vasta, kun homma sujuu. Sama asia kuin kaikessa muussakin! Suojeluihmiset pölähtivät kentälle ja Ihku sai harjoitella sivulla istumista äijien käydessä siinä edessä pyörimässä ja sitä hiplaamassa. Hyvin sujui. Hassua, että kentällä koira käyttäytyy täysin toisin kuin esim. eilen siellä Harjavallassa.

Kun olin virittänyt sitruunapannan, 3x vilkkupannan ja oman otsalamppuni, lähdimme Sarin ja koirien kanssa mutalenkille. Veera-raukka ryömi perässä aivan lits märkänä... Kaippa sitä pitäisi jo jättää kotio, mutta kun sen elämä käy sitten aivan ylitylsäksi... Uldalla ja Ihkulla sitä vastoin taisi olla ihan oikeasti hauskaa, kuten myös Sarin paimenkoplalla. Kiitos taas seurasta koko köörille!