Aamutreenissä jonain päivänä huomasin, että vahvistamalla pääsee tuloksiin toisin kuin kieltämällä. Olin jälleen unohtanut sulkea kissan boxiinsa treenin ajaksi ja se alkoi kärkkyä nameja, mistä Ihku tietty pillastui. Vahingossa kävi kuitenkin niin, että vahvistin Ihkun katsekontaktia heti rähähdyksen jälkeen ja jatkoin tätä jättäen kissan mulkoilun vähemmälle arvolle. Ja kas! Häiriön merkitys alkoi vähentyä, ja koira otti kiihtyvällä tahdilla kontaktia! Testasin asiaa vielä parilla ruokintakerralla lähestyen tarkoituksella sekä Veeraa että Elvistä, ja sama asia toistui, eli Ihku yritti parhaansa mukaan pitää muhun kontaktia ja väisti muiden eläinten katsomista. Samaa täytyy soveltaa myös muissa häiriöissä, esim. siellä maneesilla!

Keskiviikkona treenailun myös pesiskentällä ja huomasin vahvistaa Ihkun kontaktia seuraamisen palkkauksen jälkeen, kunnes kontakti oli katkeamaton. Vasta tämän jälkeen jatkoin uudella seuraamispätkällä, joka oli kyllä todella hieno! Eli täytyy muistaa vahvistaa kontaktia jo perusasennossa. Haluan koiran, joka "imee" mun luo seuraamiseen!

Luoksetulot oli hienoja. Upeissa mulla on vielä hieman säätämistä lähinnä omassa ajoituksessa. Seuraamisessa siis edistymistä. Myös oikealle kiepsahtamiset toimivat hienosti! Ensimmäisen kerran testasin niitä ulkona ja seuraamisen yhteydessä. Omaa täyskäännöstä en kuitenkaan niihin vielä yhdistänyt. Lopussa ruutu ja up lätkälle pitkältä matkalta, ok.

Myös Ursula pääsi höntsäilemään. Olen nyt testannut Ihkun treenisuunnitelman sillä aluksi. Näin näen toimiiko koko suunnitelma lainkaan! Kuutti on ihana avustaja!... tosin hieman kovaääninen... ;)

Kotona tunnari sujuu hienosti. Mikon avustuksella tein kertaalleen metalliesineen palautuksen ja tämä oli aika ok. Täytyy kouluttaa Mikkoa nyt avustajaksi, jotta saan avustajan kanssa harjoiteltua noudon palautuksia. Liikkeestä istumiset ja maahanmenot ovat nopeutuneet tauon aikana. Edessäistumisen maltti on myös kasvanut ja voin laskea 4-5:een koiran ollessa mun edessäni.

Testailen nykyisin maahanmenoja ja istumisia arkitilanteissa entistä enemmän. Lenkilläkin Ihku reagoi jo ihan kiitettävän nopeasti maahan-käskyyn. Lisäksi se vaihtaa sujuvasti asentoa ennen ovien aukaisemista ja odottaa maassa lituskana, jotta saan ulkovaatteet pois ja hihnat irti kotiin tullessamme. Ursulakin on joutunut makaamiskuurille ja Mikon yltiöpäinen täydellä volyymillä tehty tervehtiminen on sen myöstä hieman hallitumpaa! On kivempi antaa koiran rauhoittua maassa, kuin yrittää kieltää sitä innostumisesta.