Viikolla olen tehnyt mukavia ja lyhyitä treenejä, joissa olen toistanut vastaavat asiat kuin mitä aamusella on kotona naksuteltu. Lisäksi olen kiinnittänyt erityistä huomiota omaan asenteeseni! Tämä vaikuttaa hyvältä tavalta. Koira on ollut onnesta soikeana ja treenit ovat sujuneet!

Lauantaina kävimme Marikan ja Sarin kanssa Pirkkahallilla. Ihku aloitti hetsausluoksetulolla, josta palkka jalkojen välistä. Siitä jatkoimme suoraan hetsausnoudonpalautuksiin, jotka kaikki hienoja. Viimeinen oli aivan super! Pakenin alkuun ja kiritin koiraa vielä kutsumalla. Se piti kapulan mukanaan vielä pitkään naksautuksen jälkeen ja sai palkaksi narupallon jalkojen välistä. Loppuun vielä seuraamista lelupalkalla ja tonnikalapastan maistiaiset...

Kakkososuuden aloitin seurauttamisella. Palkaksi tonnikalapastaa... joka aiheutti Ihkun silmiin lähes transsimaisen ilmeen. Itse seuruu ei pastapalkalla kunnolla onnistunut, sillä pienen pää tyhjeni vallan jumalaisen herkun edessä... :) Jatkoin hieman leluseuraamista, joka jo parempi ja tästä kolmesti liikkeestä seisominen. Aavistus etutassuissa oli ilmeisesti teputusta, mutta perusteet liikkeestä on nyt kunnossa. Seuraavaksi otin heittonameilla edestä uppeja, jotka paremmin kuin lelulla. Täytyy muistaa heittää namia vuoronperään koiran sivuille, jotten saa taas väistämiskäytöstä aikaan. Loppuun vielä ruutu, josta jättisatsi ruokaa.

Kiitos kamuille hyvistä treeneistä! Sormet meinasi pakkasessa jäätyä, mutta muuten oli erikivaa!

Seuraavan viikon suunnitelmissa jatkan samaan tapaan, eli yritän naksutella aamulla vastaavat asiat kuin mitä ehtoommalla treenaan ulkona. Asenne ja klikkeri mukana! Nyt tärkein liike on seuraaminen. Jätän jäävät tauolle, sillä seuraamisessa on jumitusta jäävien ennakoimisen takia. Yritän vielä tonnikalapastan tehoa maanantaina uudestaan. Seuraamisen lisäksi treenattavana omissa sessioissa on luoksetulon vauhdit, kaket, edestä sivulle siirtymiset ja byäääh! paikkamakuut/-istumiset! Noi paikallaololiikkeet on kyllä niin tylsiä! Avustajan kanssa voin ottaa luoksetulon loppuasentoa ja hetsausnoudonpalautusta.