Lauantaina saavuin Pyörönmaalle muiden vedettyä hakutreenit aamusta. Kahvittelun jälkeen aloitimme tottistelulla. Ihku aloitti jäävillä ja seuraamisella. Nämä ok. Kakkososuudella otin muiden valvovien silmien alla ja Sarin heitolla yhden noudon. Nosto oli nopea. Ihku kääntyi ensin Saria kohden, mutta suuntasi sitten kohden mua ja tästä vauhdista palkka. Nyt poju näyttää olevan valmis jälleen vaikeutukseen. Otin perään kaksi luoksetuloa eteen saakka. Molemmat hienoja. Eteenlähetyksessä vauhtia on vielä hieman vähän, muttei sekään ihan onneton ollut. Täytyy miettiä kuinka saan hetsauksen hommaan mukaan. Loppuun vielä muutama estehyppy ja palkaksi leikkimistä. Hyvä sessio. Aivan vimetteks otimme vielä ryhmäpaikkaistumisen ja -makaamisen (n. 2min), jotka bueno. Hieman makuussa etutassujen siirtelyä, mutta eiköhän sekin vähene varmuuden myötä.

Ajoimme Sarin kanssa vielä jäljet pellolle. Eukanuban Wild Turkey + kissanruoka. Ihkulle muistaakseni 350 askeleen suora. Tyhjiä lisääntyvässä määrin, max 5 peräkkäin. Ja homma sujui niin hienosti! Kerran nenä nousi maasta, kun läheltä lähti lintu lentoon, mutta sekin nosto oli vain sekunnin parin mittainen ja homma jatkui sujuvasti loppuun. Troipeppa jäljesti myös ja silläkin homma sujui lähestulkoon täydellisesti! Wow!

Ehtoolla sitten saunoimme ja söimme ja joimmekin jotain ;) Kiitos Marika kestityksistä!

Sunnuntaiaamulla aloitimme lenkin jälkeen taas tottiksilla. Aloitin taas jäävillä, joissa istumiseen reagoi heti pysähtymällä, mutta varsinainen istuminen tapahtuu aavistuksen viveellä. Itse istuminen kuulemma nopea. Maahanmenot olivat hyviä. Seisomisessa hieman epävarmutta myöskin, mutta homma on mennyt niidenkin suhteen eteenpäin. Hyvä. Jatkan siis näin! Hyppy sujui nyt mallikkaasti edes takaisin, korkeutta n. 80cm. Seuraaminen oli hienoa, max.askelmäärä n. 20 luokkaa. Pidempään ei jaksanut, vaan tuli kontaktihäiriö, mutta kokonaisuuteen olin siis tosi tyytyväinen. Koiran asento ja ilme ovat nyt upeat! Otimme noudon niin, että Marika piti koiraa kiinni ja minä heitin kapulan. Ensimmäisessä oli hieman sähläystä, kun kapula lensi merkin viereen eikä Ihku saanut sitä heti suuhunsa. Kaksi uusintaheittoa olivat todella hienot ja kapulan nosto oli nopea! Palkka kohti kääntymisen jälkeen. Hyvät treenit nämäkin! Kiitos!

Loppuun vielä 250 askeleen jälki (143.). Pelto oli nyt kuivunut, ja MUURAHAISET olivat nousseet koloistaan! N. 80 askeleen suora, jonka jälkeen kulma oikealle ja pitkä loppusuora. Ihkulla oli vaikeuksia muurahaisattentaatin vuoksi ja jälki oli ajoittain huolimatonta. Muistin kulman kohdan väärin, ja annoin koiran hieman oikaista. Jälkimmäisellä suoralla hyvä ed. päivän harhajäljen ylitys, mutta sitten kertaalleen koiralle tuli uskonpuute ja se teki kaarroksen vasemmalle. Jatkoi tämän jälkeen kuitenkin kohtuuhyvin loppuun saakka. Ja koko ajan tahtoa oli mennä eteenpäin, nenä tuhisteli kivasti. Täytynee tehdä vielä yksi suora hyvälle pohjalle ennen Outin tiistaikoulutusta....