Kesäpäivä Kangasalla meni talkoillessa tokon SM-kisoissa. Mukava tunnelma kaikkinensa. Hienoja suorituksia. Tuomarien linjaukset aiheuttivat keskustelua tyypilliseen tapaan. Sari ja Robban tekivät hienon suorituksen ja pääsivät finaaliin 14. sijalla. Sunnuntaina sitten finaalissa 13. paikka kaikkinensa 99 EVL-koirakon joukosta!

 

Oli kiva nähdä tuttuja ja tutustua myös uusiin ihmisiin. Ihku oli harjoittelemassa kisatunnelmaa molempina päivinä. Lauantaina se hillui remmin päässä hullun lailla, mutta sunnuntaina käytös alkoi jo tasaantua. Pikkutreenitkin sujuivat kohtuudella. Kovasti vain koira otti häiriötä ja keskittyminen oli sen vuoksi vaikeaa. Mutta leikki sujui ja poju vaikutti muutoin rennolta. J

 

 Kertaalleen tyhmä koira hyökkäsi pientä lasta kohden salaa mun selkäni takaa. Onneksi hihna oli lyhyt eikä itse lapsonen näyttänyt säikähtäneeltä. Äitinsä varmasti oli… Anteeksikaan en ehtinyt pyytää, kun koira täytyi ensin laittaa ruotuun ja perhe oli kadonnut siinä välissä ihmisvilinään… L

 

Lauantai-ehtoolla tein Sarin kanssa jäljen (169.). Kulmat ja ilmaisut oli muuten hyviä, mutta jälkimmäistä esinettä (minipullo) nuoli hieman. Jälki oli vaikea. Paljon harhoja ja lakoontunutta heinää, koiranpaskakin. Paljon viettikatkoja, tyhjän ilmaisuja ja uimista. Omaa työskentelyä täytyy jämeröittää. Ei saa antaa koiran kaahata… Loppua kohden jäljestys onneksi parani.

 

Sunnuntaina tein korjaussarjan T:lle (170.) ja tämä sujui ihan kivasti. Nyt esineisiin ei koskettu. Heitin namit alkavalle jäljelle ja liikkeellelähdöt oli ok. Kulmat taas täydelliset. Lopussa varikset aiheuttivat häiriötä. Olivat siirtäneet loppukippoa ja syöneet viimeiset namit jäljeltäkin. Aikansa Ihku variksia tuijotteli. Yritti sitten ilmaista loppukipon 10 m päästä, yritti oikaista sille ja vasta tovin päästä etsi jäljen ja seurasi sitä loppuun saakka kipolle. Jäljesti hyvon jopa sen pätkän, mitä varikset olivat kippoa maata pitkin siirtäneet! J