Torstaina oli mieletön ukkosmyrsky. Olin juurikin mennyt nukkumaan, kun ukkonen saapui. Alkuun kuului jylinää kauempaa, mutta pian räminä ja pauke oli suoraan päällämme. Ihku murisi sängyn alla saapuvalle ukkoselle, mutta merkittävämpiä pelon merkkejä se ei osoittanut. Veeruska ei varmaan huomannut koko myrskyä... Mutta Ursula-raasu oli levoton. Se vaihtoi paikkaa makkarista olkkariin ja takaisin, kunnes tajusin, että se taitaa oikeasti pelätä. Mummu sai tulla kainaloon mammumaan, ja se painautuikin aivan iholle mun kainaloon ja huokaisi syvään. Siinä se sitten makoili pää tyynyn vieressä, kunnes alkoi sataa ja sateen ropina peltikattoon vaimensi taustalla olevan ukkosen jylyn. Mun pikkuinen!