Maanantai-aamusta jatkoin luoksetulon ja jäävien opettelua... surkein tuloksin! Ihku oli edelleen aivan kipsissä ja kun helpotin ja helpotin, päsin vihdoin palkkaamaan edes istahtamisista edessäni. Nämäkin tapahtuivat kuitenkin huomattavan hitaasti ja epävarmasti... Huaah!

Kävin selvittämässä ajatuksiani juoksulenkillä ja koirat saivat jäädä kotiin. Siinä ajatukset sitten oikenivatkin ja päätin aloittaa iltatreeneissä mahdollisimman helpon kautta ja tarjoamista korostaen, jotta homma saadaan taas toimimaan, ja toimihan se!

Ihku aloitti siis kontaktin otolla, josta lelupalkka. Seuraavaksi pikkuvihjeellä perusasento, josta leikki palkaksi. Sitten siirryin naksutteluosastolle ja nameihin ja Ihku sai tarjota istahtamista sivulla, edessä, peruutuksessa ja lopulta ihan seuraamisesta. Loppuun vielä yksi lelupalkka istahtamisesta ja seuraavasta luoksetulo loppuun saakka, jonka jälkeen jatkoin kahden wubban luoksetuloleikkiä! Ja taas oli Ihkun mieliala palannut ja istumisetkin osattiin vaikka aamulla pää löi ihan tyhjää! Kyseessä lienee liikesarjan vaihdoksen aiheuttama hetkellinen epävarmuus..

Tein kakkososuudela samat liikkeet maahanmenoilla. Maahanlaskutumiseen on tullut tauon aikana tassuttelu takaisin, joten se täytyy deletoida seuraavana.

Kolmossessiossa toistin samat vielä seisomisella luoksetuoja lukuunottamatta. Nyt sivuaskeleet ovat haihtuneet, mutta itse seisahtaminen on aavistuksen hidas. Tätä täytyy nyt siis vahvistaa. Muiden treeneistä innostuneena aloitin myös lätkän tassukontaktin opettelun alusta. Kun lätkä on vasemmalla edessäni, homma toimii ihan ok, mutta kun vaihdan lätkän etuoikealle, Ihku tarjoaa kaikkea muuta... Ei siis osaa lätkää vielä todellakaan! Mutta tätä aloitamme nyt työstämään.

Mukavien treenien jälkeen kävimme vielä Sarin ja Marikan kanssa lenkillä. Ursula löysi hienon lasten lelupallon rannasta ja Ihku ui taas vahingossa pari vetoa mentyään liian syvälle järveen! Kiitos Team True Talent!