Ulda ja Ihku kävivät tänään silmätarkastuksessa Elfvingin Sannalla ja molempien näköstimet todettiin priimoiksi! Pusu  Ei tarvita siis glaseja ei !

Tarkastus oli jännittävää, sillä Ihku oli lukenut iltasaduksi juttuja mikrosirunlukijoista, jota voivat nielaista pienen porokoiran kokonaisena! YllättynytNiinpä poju päätti yrittää syödä laitteen ennen kuin laite ehti vain kerran piipata... HuutoOnneksi ei kuitenkaan osunut ja kärsivällisen eläintenhoitajan avulla (Seppälän Riikan) avulla siru saatiin luettua ja saimme jopa naksuteltua ja namitettua Ihkua niin, että se painoi ihan itte kaulaansa lukijan päälle! Hymy
Seuraava haaste oli sitten silmiä katsottaessa. Iippa oli kuullut myös toisen tarinan, jonka mukaan silmämikroskooppi on vielä suurempi peto kuin sirunlukija! Mutta Sanna oli äärimmäisen taitava ja yhden koirasta päässeen urahduksen ja ärähdyksen jälkeen Iippa istui ja makasi ihan hiljaa paikoillaan ja antoi hienosti tutkailla sielunsa syöverit. Ensimmäisen silmän kohdalla tunsin kättäni vasten aivan lievää tärinää, mutta toinen simmu saatiin tsekattua aivan ilman resonaatiota.
Hieman hassua oli, kun pussasin siinä sitten Iihkalia päälaelle... ja osuin eläinlääkärin käteen, kun se oli juurikin samalla hetkellä päättänyt silittää pikkuista... Nolostunut