Treenailimme perjantaina Sarin kanssa IPO-kentällä. Ihku aloitti noudoilla. Ensimmäinen kohtuullinen, tuonti loppuun saakka. Seuraavassa palkkasin vauhdista. Koira väistää edelleen liikkuvaa kapulaa, mutta vähemmän kuin aikaisemmin. Kakkososuudella uusimme noutoa välissä, niin että ensin Sari antoi koiralle kapulan, ja tästä paluuvauhdista palkka. Toinen siten, että S heitti kapulan koiran eteen ja palautuksessa pelkka heti kiihdytysvaiheessa kapulan noston jälkeen. Tämä vaikuttaa hyvältä, ja näitä nyt jatkamme kimppatreeneissä.

Ensimmäisen osuuden loppuun otin myös luoksetulon uppia lätkällä namipalkalla ja lopuksi pelkällä käsimerkillä ja pallopalkalla. Nyt jätän namisysteemit pois ja siirryn pelkästään pallopalkkaan. Hienosti homma on kehittynyt! Ja mukaan voisi ottaa myös luopumista, kun kasvatetaan aikaa seisomiseen.

Kakkososuuden aloitin seuraamisilla, joka menikin sitten säätämiseen, sillä koira leviää täyskäännöksessä ja pahasti. Hyvin Ihku jakosi kuitenkin hinkuttamisen. Nyt opetan sille oikeasti palkkauksen vasemmalta, niin eiköhän tuo peräpääkin saada mukaan. Noutosession jälkeen vielä kakeja, joissa taas hieman liian sekavaa koulutusta, mutta hyvin pojun mieliala kesti muutamat virheetkin. Onnistuminen taisi pysyä kuitenkin 80%:ssa, joten kokonaisuus ok. Kakeissa täytyy vahvistaa vieraita paikkoja ja ketjutella hommaa hiljalleen. Voisin myös vähentää toistoja ja suunnitella vaihdot etukäteen, niin että ne onnistuisivat hieman paremmin kuin nyt.

Tottistelun jälkeen ajoimme metsäjälkiä tekemään. Kurtsanille sisäkaarrejälki, Ihkulle ulkokaarre. Kaksi 90' käännöstä oikealle, välisuoralla yksi esine. 600-700 askelta... menin hieman laskuissa sekaisin. Natural menu. Esineellä ja lopussa kissanruoka + peura-Eukkis.

Ennen jälkeä tein minijäljen, jonka lopussa esine, josta kissanruoka palkaksi. Sitten het varsinaiselle jäljelle pimeyden jo laskiessa. Jälki oli vanhentunut muistaakseni 1h ja vartin. Janalla lähti takajäljelle, mutta kääntyi itse 2 m jälkeen ja otti ikean suunnan. Ensimmäinen suora oli hieno aivan loppua lukuunottamatta. Jotain riistanhajua ilmassa? Olin jo hieman epätoivoinen, kun koira meni korkealla nenällä sinne tänne. Keskisuoralla näin kuitenkin esineen krepin ja suureksi hämmästyksekseni Ihku ilmaisi esineen hienosti menemällä maahan sen luona! Esineen jälkeen taas korkealla nenällä kulkua, mutta itse 2. kulma meni juuri sieltä mistä pitikin ja loppukin sujui kommelluksitta. Loppupurkin ilmaisu ok. Päästin vapaaksi het, kun oli menossa maahan, sillä alusta oli tosi huono. Aika 16 min. Loppuun leikkimistä ketunhännällä.