Latenssiharjoitukset etenevät hitaasti ja aina välillä alkaa tulla uskon puute koko hommaa kohtaan. Välillä Ihku tuntui jo kyllästyvän koko touhuun, mutta yhden lepopäivän jälkeen into oli palautunut. Tuppaan lisäksi ahnehtia taas liikaa (kovin yllättävää!!!) ja takapakkiahan siitä vain tulee...

Nyt kuitenkin on päästy siihen, että keppi ja istuminen ovat nopeita. Välissä otin mukaan myös eteenliimautumisia ja sivulle tuloja, jotka molemmat nopsasti. Nyt viikonlopusta asti olen harkannut istumista ja noutokapulan tuomista eteen. Istumiset ovat aina ihan alussa hieman hitaita, mutta parilla toistolla nopeutuvat. En tiedä... pitäisi varmaan jättää nuo alun hitaatkin palkkaamatta. Nouto sujuu nyt niin, että black outteja ilmenee vähemmän ja Ihku tekee vain vähän istumiseen sekoittamisia. Aamutreeneissä ei tullut kuin 1-2 missiä/sessio. Penaltyn jälkeen taas hyvin. Nouto toimii nyt sillä nopeudella, että ehdin miettiä mielessäni kaksi kertaa "nouda!" ja sitten klik. Seuraavaksi vähennän aikaa, niin että se kestää vain "nouda, nou-".

Ulkotreenejä on ollut liian vähän... mutta on niitäkin ollut. Perjantaina viime viikolla kävin kaupan pihassa, lauantaina treenailin Kennelpiirillä toimitsijakurssin ohessa ja sunnuntaina maneesilla. Kontaktin vahvistaminen on nyt tärkeää. Täytyy laittaa penalty, jos Ihku laskee katseensa kontaktinpalkkauksen jälkeen. Ainakin sunnuntaina tämä tuntui vaikuttavan. Lisäksi niitä luoksareita ja stoppeja, jotta päästään hiukan leikkimäänkin!