Viikonlopusta mahtiosa sujui Tampereen KV-koiranäyttelyssä ja kotona esitelmän teossa. No hieman erilainen viikonloppu! ;) Sunnuntaiehtoolla kävimme Marikan ja Sarin kanssa kuitenkin maneesitreeneissä.

Iipan kanssa päätin keskittyä liikkeiden välitiloihin, sillä katselin lauantaiehtoolla avo-kisavideon ja havaitsin, että suurimmat puutteet ovat niissä.

Ensimmäisessä sessiossa kontaktin vahvistamista namilla, jonka jälkeen seuruupätkä. Juoksut sujuivat nyt aika kivasti. Käännöksissä hieman väljyyttä täyskäännöstä lukuunottamatta, joka on aika kiva! Tämän jälkeen jälleen kontaktia ja kaikki jäävät, joissa palkkaus eri kohdista. Tarkoituksena oli treenata välejä, mutta innostuin hieman liikaa jäävistä ja seuruuttamisesta, joten painopiste hieman kellahti...

Kakkososuudella keskityin kuitenkin taas paremmin kontaktiin, jota vahvistelin Robbanin toimiessa häiriökoirana. Namitusta tiuhaan ja 4-5 kertaa lelupalkkaushetki. Tästä siirryin luoksetuloon ilman taukoja. Marika oli liikkurina. Naksaus vauhdista ja käsimerkin kanssa vapautus takana olevalle supikoiralle. Hieno vauhti ja taaksepäinmenokin vauhdilla!

Kolmossessiossa taas kontaktia, joka alkoi toimiakin oikeastaan heti. Tästä hyppyyn, jossa ekassa jumi, koska erillinen lauta nojasi esteeseen. Kutsuin Ihkun takaisin ja otin uusinnan ilman turhia sählinkejä ja avot! Se oli aika täydellinen! Siis kisamainen suoritus loppuun saakka.

Loppuajan Ihku odotteli maneesin seinässä narussa. Otin vielä 3 x minuutin jaksot latenssia, jossa istu-maahan. Ihan kohtuudella sujui uudessa paikassa ja maahanmenot nopeutuivat kuuntelu tarkentui viimeiseen jaksoon päästessämme. Ihan lopuksi vielä kimppapaikallamakuuta tai sen aloitusta. Hyvin Iippa jaksoi, vaikka mun keskittyminen välillä livahtikin muualle. Jesh!