350 askeleen jälki lyhyelle ja varsin kuivalle nurmelle koulun eteen. Mukana yksi piikki oikealle. Tyhjiä 10-40 välillä ja namitettuja askelia vain 3-6 niissä väleissä. Tuuli oikealta eli takaisin tulevan jäljen suunnasta. Kaksi ruokapurkkia, joista toinen eka suoralla, toinen jäljen lopussa.

Tarja ja Tesla olivat seuraamassa jäljestystä ja tästä tulikin Ihkulle sopivasti paineita mennä eteenpäin. Aluksi nosti hieman päätään ja vilkaisi taaksepäin, nenä painui kuitenkin tiiviisti alas, kun hieman kiristin hihnasta.

Alku sujui tosi hyvin. Ruokakippojen ilmaisu bueno, ja nyt Ihku malttoi hienosti odottaa, ennen kuin jatkoi jälkeä ensimmäisen ruoan jälkeen. Tämän jälkeen se haistoi kuitenkin loppukupin tuulen suunnasta johtuen ja päätti oikaista suoraan loppuun! Kerin liinan lyhyeksi ja olin juuri aikeissa ruveta siirtymään taapäin, kun Ipana oivalsi tilanteen ja painoi nenun maahan ja jatkoi intensiivisesti jäljestämistä. Piikin kohdalla oli mahd. hieman oikomista, mutta en kuitenkaan löytänyt kulmanameja, joten on mahd. että koira jäljesti kuitenkin aivan pilkuntarkasti... Tyhjät pätkän sujuivat tosi hienosti. Kuivan maan vuoksi tarkistuksia sivuille oli ehkä hieman tavanomaista enemmän, mutta työskentely oli koko ajan tosi hyvää. Loppuleikkikin sujui oikein hienosti kera wubban.