Treenasimme f-kentällä hirveässä helteessä. Ihku raukka ei olisi halunnut lähteä koko treeneihin, mutta kyllä se selvisi hengissä. Laitoin sille märän takin päälle ja hyvin se näytti porotusta viilentävän.

Eka sessiossa otin koiruuden autosta, estin sitä nussuttamasta maata, pyysin perusasentoon, jossa kontaktirikko. Heti uusintayritys, joka hyvä, ja tästä huikea leikki ja Ipana katntoi supikoiran ylpeänä autoon.

Kakkossessiossa olin ahne ja yritin jonkinlaista BH-kaaviota. Kontaktirikkoja, joihin en puuttunut ja paluumatkalla "HAJU", jota minä en tietenkään haistanut, mutta Ihku meni aivan koomaan ja rupesi väistämään viereistä puuta. Hilma oli käynyt siinä kusella, mutta tuskin se se kuitenkaan oli. Ipana oli hieman vastaavasti koomassa kuin talvella maneesilla, kun H&E että koiransa kähisivät. Päätin kuitenkin olla päästämättä Ihkua tilanteesta. En tiedä oliko hyvä vai huono, mutta vaadin sen sivulle ja yritin päästä palkkaamaan tekemisestä. Myötätuuleen seuruu onnistui hyvin, mutta vastatuuleen taas uusi kooma. Aikani jatkettuani pääsin kuitenkin palkkaamaan Ihkua ja sain sen jopa leikkimään ko. kohdassa. Leikki oli kuitenkin varovaista.

Viimeiseksi yritin korjaussarjaa naksuttelemalla kontaktista Hilman maatessa nurmella. aika kivasti onnistui ja pääsimme ihan parin metrin päähän. Ihku kyllä vilaisi Hilmaa, mutta se "haju" oli edelleen huomattavasti suurempi häiriötekijä. Jotankin kuitenkin selvisimme tilanteesta, lopuksi hiukan ponnetonta leikkimistä, mutta myös halailua nurmella. Ihku tuli ihan kylkeen kiinni ja kiepsahti kyljelleen ja pusutteli mua sit siitä. Oli se ainakin rento, oli se "haju" mikä tahansa. Mutta kokonaisuutena tein liian vaikeat treenit vaikeissa olosuhteissa.