Eilen treenailimme tuttuun tapaan Tavesin kentällä. Ihku aloitti tulemalla kentälle vetelehtimään ensin 20 minuutin ajaksi. Naksuttelin kontaktista ja pikkutempuista ja tämän jälkeen makoilimme maassa, missä Ipana tarjoili välillä kakeja ja välillä yritti vain teilata mut suoralla puruotteella. Kuuma oli, mutta koiruus oli kivasti vireessä ja het toimintavalmiin oloinen.

Reilun 15 minuutin jälkeen päätin aloittaa. Vahvistin taas kontaktia ja perusasentoa ja kun aika tuli, menin ilmottautumaan Hennalle ja lähdin tästä sitten seuraamiskaavioon, jossa otin ensin liikkestä istumisen. Tästä heti namipalkka, minkä jälkeen taas ryhdistäytyminen ja seuruusta maahanmeno + luoksari, josta loppuasennosta palkka. Hiukan hidastusta lopussa, mutta loppuasento oli kuitenkin kohtuu tiivis. Leikkimisen jälkeen kytkin koiran ja lähdin pujottelemaan Sarin ja Hennan muodostamaan henkilöryhmään. Puolivälissä koiran irroitus ja henkilöryhmän kipeit uudestaan. Tästä vielä seuraamiseen lähtö koemaisesti ja sitten seuruussa jymypalkka ja leikitys. Hieno Iihkali! Ja hyvä minä!

Laitoin koiran vielä paikkamakuuseen, jonka kokonaiskesto oli reilu 3 min. Sari seurautti ja teki luoksetuloja Zorron kanssa ja Ihku makoili rauhallisena siitä huolimatta. Hyvä perusasento ja tästä ruokakupille lähetys.

Treenit sujuivat siis loistavasti! Ilma oli kuuma, mutta sunnuntaille on luvattu vieläkin kuumempaa... Hienosti Ihkun kantti kesti. Lopputulokseen vaikutti kuitenkin varmasti kaikista eniten se, että olin itse rento ja luotin koiraan täpöllä. Muistin taas myös missi-kävelyn, joka tiivistää Iihkalia kivasti! ;)