Aamulla jo otin Ihkun kanssa muutaman puunkierron. Sama uudestaan päivälenkin jälkeen ja selvää edistymistä oli tapahtunut. Koira oli suorastaan hullu, tullessaan puun takaa ja syöksyessään leluun kiinni.

Tavesin treeneissä toin Ihkun kentälle ja vahvistin perusasennossa kontaktia, kunnes se oli katkeamaton. Tämän jälkeen AVO-seuraaminen tuolikaaviolla, josta loppuperusasennosta leikki. Seuraaminen oli muuten hyvää, mutta yhdessä vasemmalle käännöksessä aavistus jätätystä. Pari perusasennon vahvistamista, ja kun koira oli taas täysillä mukana tein kokeenomaisesti liikkeestä seisomisen. Tässä nopea reaktio, mutta taas aavistus etutassujen siirtoa vasemmalle. Vastaavasti välit leikkien siirryin luoksetuloon, joka ilman stoppia loppuun saakka. Hieno! Tämän jälkeen Ihku alkoi selvästi väsyä, ja kontaktin saamisessa perusasennossa alkoi olla ongelmaa. Lopetin siihen, että Ihku otti kontaktin heti leikin jälkeen ja tästä leikitys, namitus ja autoon lepäilemään

Kakkossessiossa meni heti alussa hieman enemmän aikaa perusasennon kontaktin saamiseen. Pääsin kuitenkin tekemään liikkeestä maahanmenon, joka omasta mielestäni tuntui hyvältä. Tämän jälkeen taas leikkiä, jossa jo selvää väsymistä, mutta päätin ottaa kuitenkin kakeja. Ensimmäinen istumaannousu ei onnistunut. Siirryin lähemmäs ja uusinta hyvin. Leikin jälkeen 7-8 askeleen etäisyydeltä istuminen onnistui hienosti. Tähän lopetin, sillä koira oli selvästi väsynyt ja kontakti alkoi herpaantua.

Otin vielä pariin kertaan lyhyet piilonkiertotreenit, joista jälkimmäinen pidemmän varjossa huilimisen jälkeen oli tosi kiva. Tässä otin jopa yhden pysäyksen, joka ihan kohtuullinen!

Seuraavissa isommissa treeneissä jatkan siitä, mihin tänään jäin, eli jäävä, nouto, kaket, hyppy... Ja noudon otan siis vain, jos koira on hyperinnostunut!