Viimeinen viikko ennen koetta oli kyllä tuskallista. Totuus meinaa unohtua ja ahdistus peittää kaiken alleen...

"Pakko saada koiralle oikea vire..." Sepä se. Heti menee huonosti, kun ajatus kääntyy tuohon.

Onneksi sain nollattua päätäni hieman torstain päivystyksessa ja muistin, miksi tätä koko hommaa teen. -Siksi, että sekä minulla että Ihkulla olisi kivaa!

Ja jotta olisi kivaa, ei voi olla pakkoa olla jonkinlaisessa mielentilassa ja pakkoa haluta leikkiä... Vain hyväksyntää.

Näillä ajatuksilla viikonloppu vierähti ja heräsin sunnuntaiaamuna kisapäivään silmät täynnä unihiekkaa... Ensimmäinen kerta varmaan ikinä, että nukuin kokeita edeltäneen yön! Ja aamulla siirsin  kelloa eteenpäin, koska olin niin poikki, etten olisi halunnut nousta ihan vielä... ;)