Köyliön reissulla tein Sallalla reilun 800 askeleen jäljen suht multaiselle pellolle. Jälki vanheni reilun puoli tuntia. Ja oli aika katastrofi kaikkinensa! Aaargh!

Nanskareita oli liian vähän ja Ihku hukkasi jälkeä aivan koko ajan. Kulmat olivat varmaan kaikki ihan katastrofaalisen huonoja, ainoastaan muutama pitkä suora sujui jouhevasti. Ja toki kaikki esineet löytyivät, mutta se oli kyllä silkka ihme. Viimeisen ilmaisukin superhidas... Yhyy!

Soittelin kotimatkalla Outille ja onneksi Outi lupasi auttaa meitä ja lohdutteli surkimusta. Nyt yritän koota itseni ja tehdä vain helppoja jälkiä, kunnes saamme sovittua treffit pellolle reilun viikon päähän. Ihanaa. Hiukan valoa pimeyteen... Snirf!

Sunnuntaiaamusta tallasin lähipellolle 440 askeleen jäljen ja namittelin sitä hiukan paremmin. Jälki sai vanheta ad 2h, sillä kävin välissä juoksemassa Ihkun kanssa. Nyt jäljestys oli hyvää, kulmissa meni ajoittain oman mittansa yli, mutta ei sen enempää. Ja lopussa koira hukkasi jäljen vain kerran, mutta hukkasi taas. Hinasin sen lopulta luokseni ja rauhoittelin tilannetta. Jälki löytyikin siitä suoraan edestäni ja loppu sujui taas. Hiukan uimista muutaman viimeisen metrin aikana ennen ruokakippoa, mutta muuten varsin tasaista työstöä. Eikä lainkaan esineiden ennakkoilmaisuja, mikä oli tietenkin hyvä.

Tässä jäljestämisessäkin olen itse laittanut liian kovat tavoitteet ja sen vuoksi koko homma on mennyt plörinäksi. Mutta nyt yritän malttaa ja siirrän koehaaveet sinne missä pippuri kasvaa. Niitä rupean miettimään vasta, kun homma sujuu, meni siihen sitten aikaa vuosi, tai kaksi tai vaikka kymmenen.