Perjantaina treenailimme taas Sarin kanssa Viinikassa uudella nurtsilla. Olen käynyt siellä joskus aiemminkin, mutten nyt tänä kesänä kuitenkaan.

Ihku aloitti hyppynoudolla, jossa ensin hypyn tarjoamista, sitten lelun palautus ja tästä noutokapulaan siirtyminen ja homma sujui tosi hienosti. Seuraavana täytyy siirtyä palkkauksessa loppuasentoon saakka, nyt naksautin, kun koira tuli kapulan kanssa esteen yli ja tassut osuivat maahan. Hienosti sujuneen hypynoudon jälkeen vaihdoin tunnariin, joka ei sitten sujunutkaan. Nenä oli täysin unohtunut ja koira teki vain noutoa noudon perään. Yritimme uudestaa aivan lopputreenistä, mutta sama jatkui. Nyt mun täytyy siis ottaa taas ruoka mukaan ja tehdä näissä kimppatreeneissäkin puhdasta hajuerottelua. Ja täytyy oikeasti muistaa, etten saa näyttää koiralle pettymystäni, etten nyt mene tuhoamaan hyvää noutomotivaatiota. Koirahan luulee tekevänsä oikein!

Kakkososuudella otin kakeja 10 askeleen päästä ja nämä sujiivat mallikkaasti. Vain kerran pientä ennakoimista, mistä johtuen seiso-istu eteni aivan aavistuksen. Sitten seuraamista, joka sujui hyvällä intensiteetillä. Jeps. Jotain sentään!

Olen kuitenkin hiukan huolissani, sillä Ihku on jälleen ruvennut pälyilemään ympäristöä väliajoilla. Kontakti ei siis ole aivan sitä mitä tahtoisin... ja se hidastaa kaiken oppimista ja kokonaishomman etenemistä. Taidanpa siis aloittaa taas välittömästi tuon asenteen palautuksen saman kaavan mukaan kuin mitä tein loppukesästä, eli leikittämistä perusasennosta niin kauan, että kontakti pysyy koko ajan. Ja samalla tavalla luoksetulon odottamisen vahvistaminen ennen itse luoksetulokutsua. Ja tätä leikitämistä on jatkettava, kunnes koira on taas 100%:sti mukana! Opinko mä ikinä?! Että vois ylläpitää tuota asennetta, ettei tarvis aina lähteä paikkaamaan tilannetta...