Kävin eilen Hakametsän koirapuiston vieressä taas treenailemassa. Taisi olla kolmas kerta. Puistossa oli pari isoa vaaleaa, jotka leikkivät keskenään ja haastava rotikkauros, joka syöksyi aina pullistelemaan häkin laidalle, kun menimme ohi.

Teemana oli Ihkun leikittäminen niin, että heitin pallon aina poispäin aidalta. Hienosti poju otti kontaktia, vaikka korvat olivatkin välillä epävarmuudesta rullalla päätä pitkin, kun Mr. Rotweiler syöksähti paikalle. Mutta aina Ihku palautti pallon hienosti luokseni ja tuli taas salamana perusasentoon ja seuraamaan. Pieni pätkä myös nakkiseuraamista leikin ohella, ja molemmat palkkaustavat näyttivät toimivan hyvin. Taidan luottaa kuitenkin enemmän lelupalkkaan, sillä "noustessaan" Ihku muuttuu samalla varmemmaksi. Matalassa namivietissä häiriöt tulevat enemmän tajuntaan. Mutta molempia täytyy harkata, jotta eläimestä tulisi mahd. häiriökestävä!

Em. haastavan treenin jälkeen tottistelimme vielä jäähallin kentällä. Ursulakin oli aivan liekeissä, kun vain muistin kehua paljon. Ihkun kanssa otin noutoa, luoksaria ja lisäksi sopivasti häiriöryhmäksi paikalle saapunutta jääkiekkojoukkueen kiertämistä seuraten. Äijien ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoiset, kun ryhdikkäästi lähdimme kiertämään porukkaa. Mutta Ipana oli hieno, ei lainkaan kontaktirikkoja, vaikka äijät pallottelivat ja hypähtelivät, eikä välimatkaa juuri ollut (ehkä 2m).

Näin se lyyti kirjoittaa...