Torstaina kävimme Marikan kanssa Tamskin tallilla ja perjantaina SportDogParkissa. Lauantaina puolestaan oli Tamskin kokeet ja olin siellä Ihkun kanssa turisteeraamassa sekä kannustamassa Saria & Kurtsania toko-debyytissä. Sunnuntaina taas perusmaneesitreenit med Sari & Marika.

 

Torstaina treeni oli aika perussettiä. Mietintään jäi lähinnä liikkeestä istuminen, jossa oli epävarmuutta. Mietittyäni asiaa havaitsin, että voin oikeastaan unohtaa muut jäävät, sillä niitähän ei voittajaluokassa ole. Ja totta tosiaan – tämä auttoi – heti alkoivat istumiset nopeutua, kun jätin sekoittavat tekijät pois! Ihku joutui jäähylle kahdesti maan haistelun takia, mutta uudet yritykset tämän jälkeen sujuivat hienosti.

 

Perjantaina treenasimme Ihkulle aivan uudessa paikassa ja koira oli hieno! Alkuun hieman pelkoa nussutuksesta, mutta muokkasin treeniä niin, että selvisimme ilman jäähyjä! Hieno Ihku!

 

Lauantaina koepaikalla kaikki sujui jälleen kuin leikki. Ipana ei ollut lainkaan peineistunut ja sen kanssa olisi tuolla mielentilalla voinut vaikka osallistua itse kokeeseen! Koska en ollut todellakaan uskonut, että asiat sujuvat näin hyvin, pidin koiraa mukana liian kauan ja treenit olivat sinänsä varsin tehottomat. Alo-luokan jälkeen kävin ihan koekentällä, jossa aloituksia, hiukan seuruuta ja luoksetuloa vauhtia vahvistaen. Olipas mukavaa! Ja kaikista hienointa oli tietenkin katsoa Sarin ja Kurtin suoritusta! 195 pistettä ja luokkavoitto ja täysin ansaitusti! Hyvä Sari!

 

Sunnuntaina harkkasin kotonakin hiukan käännöksiä pyörimistekniikalla ja nämä alkavat tuottaa tulosta, kunhan vain muistan suunnata palkan oikein. Toinen hieno asia, mitä olen Ihkulle opettanut, on ollut ruokakupista luopuminen ja perusasennon tarjoaminen. Nyt voin kotona laskea kupin maahan Ihkun eteen, kävellä olohuoneeseen, ja ottaa perusasennon, jossa odotan hetken, niin että Ihku syöksyy paikalle kuppinsa luota. Ja tästä sitten palkkioksi ruoan saanti! Mahtavaa! Koira ei ole yrittänyt varastaa ruokaa kertaakaan ja se on aivan supertohkeissaan tullessaan sivulle!

 

Illan treeneissä luoksetulo muodosti varsin haastavan harjoitteen. Marika avusti supikoiran kanssa. Nyt Ihku rupesi ennakoimaan pysäystä ensimmäisen takapalkan jälkeen ja meni aika kauan, että sain sen taas kiitämään, mutta lopulta näin tapahtui ja pääsin käskyttämään sekä upin että maahanmenon ja näistä taas supikoira takaa. Ed.vastaavassa treenissä Heidin kanssa Ihku jumitti jo lähtöön, eli hommassa on nyt tapahtunut edistymistä siihen nähden. Katsotaan mitä seuraavaksi!