Eilen jäljen teemana oli tyhjien kasvatus oikean rytmin etsimisen ohessa. Tallasin R:n pellolle 466 askeleen jäljen, jossa kulmat v-v-o ja 3 esinettä + loppukippa. Vanhennusta nyt vain 1,5h. Pisin yhtämittainen namiton pätkä oli 70 askelta.

 

Ihku aloitti hyvin, mutta n. 20 askeleen kohdalla tuli ensimmäinen lyhyt viettikatkos. Näitä tuli myöhemmin pari lisääkin eli seuraavassa jäljessä palaan motivaation kasvattamiseen! Tyhjien suhteen laskin, että koira jatkaa tasaisena ad 35 askeleeseen saakka, mutta sitten epävarmuus aiheuttaa hapuilua. Jatkossa kasvatan siis askelmääriä hieman maltillisemmin, mutta joka jäljellä täytyy olla joitain pätkiä yli 35 askeleen, jotta homma etenisi. Kulmat sujuivat nyt paremmin, kun himmailin pojun menoa. Esineillä hieman epäröintiä, mutta ok ilmaisut kuitenkin. Nyt lähdöt esineeltä sujuivat hyvin. Aivan lopussa Ihku taisi väsyäkin hiukan, sillä se hukkasi jäljen parin askeleen välein ja sai tosissaan etsiä ennen kuin pystyi jatkamaan, mutta lopulta saavuimme kuitenkin ruokakipolle ja koira oli ikionnellinen. Se täytyy vielä mainita, että Ihkun häiriökestävyys on kasvanut kummasti. Kun tallasin jälkeä, pellolla oli pari kosiohommissa olevaa pupua, eikä Ihku yrittänytkään vaihtaa jälkeä niiden jälkiin. Lisäksi ohitimme ilmeisen jäniksenpesän n. 1m päästä ja muutamien metrien päässä talojen pihoilla oli haukkuvia koira ja ihmisiä puutarhahommissa. Nämä eivät aiheuttaneet mitään ongelmia!