Sunnuntain koulutuksesta oivallukset ovat kehittyneet ainakin osin ajatuksen tasolle. En tiedä kuinka Pekka Korri itse mieltää asian, mutta mä oivalsin, että hän käyttää kieltosanaa pitkälti negatiivisena rankaisuna eli hän ottaa kieltäessään oman hyväksyntänsä pois! Siinä on vissi ero uhkailuun, josta en tykkää yhtään! Jesh! Loistavaa! Näin suhdetta koiraan voidaan käyttää operantin koulutuksen mukaisena palkkiona ja elämä muuttuu jälleen monisyisemmäksi!

Olen testaillut asiaa nyt Ihkun kanssa ja se näyttää todella toimivat. Toki tässäkin on muistettava, että kaikki rangaistukset vähentävät eläimen toimintaa ja palkkiot ovat ne painotettavat asiat, jos haluamme eläimistä aktiivisia! Eli tätäkään rankaisua ei kannata käyttää kuin vain valikoidusti ja vain silloin, kun koiralle on jo opetettu haluttu asia!

Toinen oivallus tapahtui eilen illalla noutoharjoituksen yhteydessä. Olin ihan naatti 12h työpäivän ja koirien iltalenksutuksen ja minijäljen jälkeen enkä jaksanut enää laatikkoleikkiä. Niinpä menin takapihalle ajatuksella, että annan Ihkun noutaa kapulan. Kauhea riski, mutta väsyneenä nuppi ei toimi! Ensimmäinen nouto tapahtui ravilla ja hieman diipa-daapa-asenteella. Otin irrotuksen ja tämän jälkeen juuri oppimamme "hyvä!"-liikkeen. Tästä "Mennään!" ja perusasennosta uusi nouto pienellä niskahetsauksella. Ja nyt nouto oli hieno! Täynnä energiaa ja voimaa! Tästä taas "Hyvä", jonka yhteydessä Ihku alkoi jo kiljua, kun se keuli niin, ja siitä sitten iltaruoka palkaksi. Tokikaan en aioi keulimista jatkossa yleisesti palkkailla, mutta tässä noudon pattitilanteessa palkkasin siitä enemmän kuin mieluusti! Eli tässä toimi juurikin tuo Pekan antama vinkki, eli koiralle täytyy laittaa lisää haastetta! Jesh! Kiitos!