Lauantaina aloitin ja tänään jatkoin molempien koirien treenausta yhtäaikaisesti! Se, jonka nimen sanon, saa tarjota ja toinen saa odottaa. Ja sitten vuoronvaihto.

Ulda oli tosi innoissaan tästä, mutta Ihkun mielestä ajatus oli käsittämättömän huono! Se vain mulkoili mua ja Uldaa korvat vaakatangossa eikä suostunut tekemään alkuun mitään muuta. Naksuttelin sille sitten ihan askeleen otosta ja annoin sen yrittää useamman kerran peräkkäin, kun Ulda sai tehdä vain yhden liikkeen. Hiljalleen pojan naama alkai virnistää ja jo ensimmäisen session lopussa mulla oli kaksi tarjoavaa porostinta!

Tänäaamuna jalostin asiaa laatikkoleikin yhteyteen. Ulda saa tehdä mitä tahtoo, mutta Ihkulta odotin takatassujen siirtoa laatikkoon. Ja hienosti sujui! Mummoa piti ajoittain hiukan estellä ettei se loikannut laatikkoon Ihkun vuorolla, mutta Ihku odotti rauhallisesti vuoroaan ja oli oitis valmis hommiin, kun kuuli nimensä! Hauskaa! Näin saan vahvistettua myös odottamista ja Ihku saa loistavaa häiriötreeniä ja siedätystä.