Huomenna olis ilmottautuminen Tamskin tokoon helmikuulle... Mietityttää, mitä teen. Ihku on liikkeiden suhteen ihan kohtuu varmalla pohjalla, mutta tuo henkinen puoli on vielä heikoissa.

Mä olen ajatellut, että kyseessä on halliahdistus, mutta ei se taida yksin sityä olla. Mehän on käyty nyt paljon treenaamassa eri halleissa ja homma toimii niissä hyvin. Perjanbtaina olin lisäksi Salon koirahallissa ja sielläkin Ihku toimi ihan kiitettävästi, vaikka paikka oli ihan uusi. Toki mulla meni aluksi aikaa kontaktin vahvistamiseen namilla eikä koira ihan heti ollut valmis leikkimään, mutta hetken uurastuksen jälkeen se toimi kuitenkin hienosti.

Eilen kävin katsomassa toko-karsintoja SDP-hallilla. Ihku oli mukana koetunnelmaa haistelemassa. Ja se sai lähes kooman... Alkuun se oli aika rento ja söi namppaa hyvin ja tarjosi tekemisiä, mutta kun yksi tuijotus jonkun vieraan uroksen kanssa pääsi yllättämään (kesto ehkä 1-2 s) ja jouduin siitä kieltämään (mitä koira hyvin totteli), alkoi koomailu eli tarjoaminen väheni eikä namikaan oikein kelvannut eikä ainakaan leikkimisestä hallissa tullut mitään... Auuuh! Vein koissun pihalle, jossa ei ollut onneksi juuri ketään ja siinä aikani sitä namittelin. Kun tarjoamista alkoi ilmaantua, otin vinkupallot esiin ja aloitin niillä leikin ja aikamoisen innostamisen jälkeen Ihku lähti kuin lähtikin leikkiin mukaan. Siitä hiukan seuruuta ja taas leikkiä ja lopuksi kaket, joissa ihan 1. siirto ja tästä ruoka. Sit taas autoon huiliin.

Kun tarkkailin tuota koiraa, tulin nyt siihen tulokseen, että ei ne hallit vaan noi vieraat koirat! Ihku ihan selvästi pelkää, on hiukan varuillaan eikä voi siksi leikkiä tai keskittyä oikein mihinkään muuhunkaan. No ihan luonnollistahan tämä, jos ahdistaa! Salossa treenit sujuivat hyvin, sillä juuri siinä kohtaa hallissa taisi olla vain kaksi muuta koiraa ja nämäkin kaukana ja sermin takana. Omissa treeneissä homma sujuu, siellä siellä kaikki koirat ovat tuttuja ainakin jotenkin.

Ei auta siis muu kuin ruveta harjoittelemaan! Tänään kävin taas SDP-hallilla, kun siellä oli agi-kisat. En ahnehtinut liikaa, vaan vein koiran viereisen kiinteistön pihalle, kauas muista koirista ja leikitin sitä siellä. Sieltä se näki muita koiria, mutta etäisyys oli niin suuri, että pokka piti ja leikkiminen onnistui. Siirtyessääni toiseen leikkipaikkaan kuljin välin namittaen koiraa tiiviisti ja sitten taas leikkiin. Ja tästä taas namittaen autoon. Huh! Rankkaa oli meille molemmille, mutta uskon, että näin tämä voi onnistua. Sinänsä hauskaa, että voin ihan seurata tilannetta omien tuntemusten kautta, sillä mua hävettää hillua näin julkisesti, mikä aiheuttaa mulle painetta, mutta tunne vähenee aina onnistuneen leikin jälkeen... ja kun tämä tuntuu mustakin tältä, tyydyn pieniin edistysaskeliin, enkä edes kuvittele ryntääväni heti halliin sisälle keskellä härdelliä!

Näitä täytyy nyt sitten työstää seuraavat 6 vkoa, jos mielin tulosta helmikuun kokeesta. Rajattu aika on hyvä senkin suhteen, että tulee tehtyä asialle jotain, ja jos tämä ei tällä parane, niin sitten täytyy taas ruveta pohtimaan muita ratkaisumalleja! Oppiminen on ihanaa... mutta raskasta!!!