Eilen päätin ryhtyä hommiin oikein toden teolla eli tämän viikon teemana on perusasennon vahvistaminen!

Ja eilisestä saakka olen siis vahvistanut sitä JOKA KERTA, kun koira tulee sivulleni mun seistessä. Ja niinhän se menee, että kun vahvistetiheys nousee, niin alkaa lyytikin kirjoittaan! Jo yhdellä treenillä pa:t nopeutuivat ja myös niiden ilme on ollut hieno. Pelkäsin, että Ihku kyllääntyy liikaan palkkaamiseen, mutta ei se näytä kyllääntyvän, jos vain leikitän sitä kunnolla. Eilen 25 min treenisessio sujui hurjasti leikkien alusta loppuun vain pienen n. 1-2 min paussin kera. Moottori on siis myöskin vahvistunut osaltaan enkä muista, milloin Ihku on väsynyt hommaan ennen mua. 

Kun päättää vahvistaa jotain osa-aluetta joka kerta, huomaa samalla, kuinka hirveän monta kertaa sama toistuu yhdessä treenissä. Olen ollut aikas laiska perusasentojen palkkauksessa eikä siis ihmekään, että ne tuntuvat Ihkusta hieman pakkopullalta. Mutta eilisessä treenissä vahvistuskertoja tuli valehtelematta parikymmentä ja mä yritin siis jopa välttää noita perusasentoja, jotta pääsisin vahvistamaan jotain muutakin. Mutta niinhän se on, että normissa voittajaluokan koesuorituksessa pa otetaan joka liikkeen alkuun ja loppuun ja väleihinkin ja nopeasti laskien VOI:ssa pa otetaan arviolta 25 - 30 kertaa, kun muistaa, että seuraamisen askelissakin se toistuu joka askelluksen jälkeen!!! Heureka, mikä perusoivallus jälleen kerran!