Eilen se sitten tapahtui taas eli porokoiran psyyke romahti ... tai minun psyykkeeni... Treenit sujuivat viime viikolla ihan kivasti ja koiran ilme oli kokonaisuudessaan varsin hyvä. Eilen sitten otin yllättäin haluttoman ja vetelän matelijan autosta, kun tarkoituksena oli treenata innokkaan ja motivoituneen koiran kanssa... Jep jep.

Ensimmäiseltä sessiolta koira siis autoon, kun mistään ei vain tullut mitään. Koira kyllä leikki teknisesti, mutta sielu oli jossain ihan hukassa...  Toisessa sessiossa yritin todella virittää koiraa leikkiin, mutta sama tilanne eli kyllähän se puri riepua virkamiesmäisesti, mutta heti kun itse hieman passivoiduin, koira irrotti lelusta ja jäi seisomaan lasittunut katse silmissään. Yritin vielä kerran namittamalla minkä tahansa tarjoamisen, mutta ei vain... ei.

Ilta meni sitten ilman sen kummempia yrityksiä. Ihku oli kotonakin erikoinen. Se ei juurikaan ottanut kontaktia... tai ei siis ottanut lainkaan, mutta siitä huolimatta se vaihtoi uskollisesti huonetta mun perässäni ja jopa kävi hieman mammumassa mun selkäni takana, kun otin masennukseeni päivätirsan poikaset. Vasta lähempänä puolta yötä, kun tulimme elokuvista, koira tervehti mua ensimmäisen kerran ja oli jotenkin enemmän oma itsensä...

Tää on hiukan vaikeaa aina välillä... :(