Eilen treenasimme tavesin toko-valmennusporukan 1. puolikkaan kanssa ja oli huisan hauskaa! Tänään illalla sitten 2. puolen treffaus. :) Innostuneiden ihmisten kanssa on sitten ihana treenata! Kiitos kaikille eilen mukana olleille!

Ihkukin treenaili muiden jälkeen ja olin huipputyytyväinen treeneihimme. Tämä oli ensimmäinen kerta Niihamassa tänä keväänä, kentällä oli hirveästi vieraita suojeluihmisiä ja mua aina jänskättää treenata sen jälkeen, kun olen ensin ohjeistanut muita. Mutta aina sitä oppii uutta! Olin suunnitellut treenit ihan hyvin ja pystyin vielä muuttamaan suunnitelmaa lennosta. Ja treenin jälkeen analysoin tilanteen ja onnistumiseni ja nyt tiedän, mitä yritän parantaa tänään.

Ihku oli ihan kohtuullisen innokas, vaikka olin treenannut sen kanssa viikonloppuna jo aika hurjasti. Se imuroi maan hajuja hieman, mutta onnistuin keskeyttämään toiminnan aika alkuunsa. LEikkiminen oli rentoa. Seuraaminen hyvää. Luoksarissa maan nussutusta, mutta onnistuin katkaisemaan tämän ja muuten olin hommaan aika tyytyväinen. Vauhtinoudot jees. Merkin tarjoaminen on parantunut. Ruutu aiheutti taas halvauksen, mutta kun poistin ruokakipon ja Minna kävi näyttämässä ruutua, saatiin pari hyvää lähtöä aikaiseksi. Ja nyt Ihku pystyi tarjoamaan lyhyen parin metrin merkille menon ketjussa ruudun kanssa. Jihuuu!