Ajauduin jälleen kerran syöksykierteeseen jäljestämisen vuoksi. Olen kiihdyttänyt turhautuessani tahtia entisestään ja koirakin on yllättäin reagoinut yhä enemmän ja enemmän tähän. Mutta tänään pysähdyin.

Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka. Ja matkasta täytyy nauttia. Suorittajaluonteelle tämä on ajoittain vaikeaa havaita, mutta onneksi on koko elämä aikaa opetella. Tasapainon hakeminen on haastavaa. Toisaalta paljon tekemällä saa paljon aikaan, mutta raja on hienoinen, kun mietitään milloin tekemistä on liikaa. Nyt on taas. On siis ajattelun ja pysähtymisen paikka.

Onneksi ympärillä on ihmisiä jotka ymmärtävät ja jakavat ajatuksia. Ja onneksi minulla on maailman ihanin koira, joka pakottaa pysähtymään... ja makoilee tuossa vieressä tyytyväisenä tuhisten, kun olen saanut massan pysäytettyä piiiitkän piiiitkän jarrutusmatkan jälkeen. :)

Onnea on... elämä itsessään! :)