Aamusella jälleen hihnalenkki ja leikkimistä narupallolla. Ihku toikin pallon kertaalleen mulle voitettuaan sen! Päästin pennen myös hetkeksi irti turvalliseksi katsomassani kohdassa, ja hieman viiveellä se juoksi pantaan. jatkoi siis ensin maan haistelua, mutta, kun isot tulivat luokseni, päätti pentukin kirmata paikalle. Paluumatkalla Ihku tarjosi sitten taas varsin mallikasta seuraamista. Edistää hieman, mutta ilme oli hyvä ja olen onnellinen tuosta omaehtoisesta tarjoamisesta!

Aamiaisella naksuttelin maasta seisomisia. Hieman sähläyksen makua tuossa maahanohjaamisessa ennen seisomista. Treenattiin siinä vähän aikaa luopumistakin. Penne katsoo jo varsin vakuuttavasti silmiin, vaikka pyöritin namia n. 2cm päässä sen kirsun ympäri. Otin myös luoksetullessa seisomisen tarjoamista, mikä sujui jo paremmin. Hieman vielä askeltaa. Tätä se n. 5 toistoa. Paikalla seisominen oli jo varsin mallikasta. Ainaski 10s ja mä pystyin kierteleen huoneessa Ihkun takana.

Päivälenkillä Ihku karkasi. Grrr... Se singahti metsään unohtaen kaiken mahdollisen. Tein sitten megavirheen hermostumalla ja suutuin loppuviimeksi niin paljon, että myös Ulda päätti jättää hehkeän seurani. Vain Veera-vanha-dementikko jäi paikalle... Raivottuani aikani porokoiria ei näkynyt mailla halmeilla... Eihän siinä sitten muu auttanut kuin rauhoittua hiljalleen. Ihku saapui rauhoituttuani aika nopsaan paikalle, mutta Ulda antoi odotella itseään varmaan 15 minuuttia. Se päätti varmistaa, että olen oikeasti rauhoittunut. Fiksu likka.

Nöyryyttävää, mutta ei kai tällaisesta voi kuin yrittää ottaa opikseen. Omatapa parempi hermorakenne...