Ursula täytti tänään pyöreät 10 vuotta! Maailman sulokein koira, sydänystävä. Kiitos olemassaolostasi!

Syntärihumusta huolimatta vietimme normin sunnuntaipäivän. Päivällä Tavesin pentutreeneissä harjoittelimme Lilljegrenin oppien mukaan ja treenit menivätkin eri mukavasti. Ihku otaa kyllä paljon häiriötä sekä tullessaan että lähtiessään kentältä, mutta itse treenauksen ajan se keskittyi tosi hyvin. Otin seuraamista viivästetyyllä palkkauksella. Koiran ilme oli tosi hyvä. Nyt se alkaa kuitenkin siirtyä inan liian eteen, joten palkkaa täytyy vaihtaa aina välillä vasempaan käteen. Luoksetulossa Ihku jäi ihmettelemään muita koirakoita eikä meinannut lähteä ensin lainkaan liikkeelle. Alkukankeuden jälkeen se tuli kuitenkin vauhdikkaasti luokse. Seuraavaksi otin luoksetulon pitkältä matkalta jalkojen välistä. Penne sujahti haarojeni alta ilman mitään ihmettelyä. Jatkossa täytyy vain muistaa kutsua koiraa perusasennossa seisten ja vasta lopussa ottaa haara-asento. Otin lisäksi välissä paikallaistumisia ja makuita ja näistä palkkasin myös Lilljegrenin opettamalla tavalla ja hyvin meni. Ihku odotti hyvin, mutta singahti liikkeelle heti merkin kuultuaan! Ja lopuksi vielä häiriöseurauttamista, jossa kontakti oli hyvä, mutta väsymys alkoi näkyä siten, että asema oli hieman edistävä ja väljä.

Treenien jälkeen suhasimme Marikan ja Jurrin kanssa metsälenkille. Alkuun Jurri ärjyi Ihkulle tosi pelottavan kuuloisesti ja kipusi sen selkäänkin mahtidominoivin elein. Ihku jatkoi kuitenkin leikkiin haastamista ja kieppui selällään Jurrin alla välittämättä sen mahtailusta lainkaan. Pian Jurri oivalsi, että Ihkua ei tarvi pelätä ja leikki muuttuikin tasapuolisemaksi ja ärjymiset jäivät pois. Loppulenkistä Jurnukka kuitenkin väshti ja alkoi hermostua Ipanaan, joloin otinkin jälkimmäisen hihnaan, jotta Jurri sai jatkaa rauhassa matkaa. Täytyykin olla jatkossa varovainen tuon suhteen, ettei penskut väsy liikaa ja sitten sen vuoksi napsauta yhteen. Olin joka tapauksessa oikein tyytyväinen Ihkun käytökseen. Se esitti alistuvia eleitä tosi hyvin Jurrille ja onnistui siten pehmittämään toisen leikkiin mukaan. Ja loppulenkin hihnakävelyynkin se tyytyi ilman suurempia vetämisiä.