Aamu alkoi surkeasti. Olin edelleen pahantuulinen eilisen vuoksi. Käytin sitten kaiken raivoni siivoamiseen, missä sainkin ylättäen aikalailla tulosta. Siis edes joku asia onnistuu!

Kävimme Minnan kanssa päivällä lenkillä. Ihku oli ihan ok. Kertaalleen se katosi selkäni takaa, mutta tuli kyllä tuhatta ja sataa, kun kutsuin sitä. Hieman aikaa kyllä meni, joten en tiedä missä asti penne vilisti...

Kotona päivä meni rauhallisesti. Iippa oli makkarissa verkon takana, eikä se juurikaan protestoinut. Välillä hiukan vingahteli, mutta pääosin se oli hiljaa. Penne vaikutti jopa masentuneelta, mutta tämä lienee inhimillistämistä... :)

Illalla meno oli kuitenkin kaikkea muuta kuin rauhallista. Iltaisinhan se on tottunut riekkumaan sohvalla niskassani, ja tämä uusi järjestely ei miellyttänyt. Alkuun Ihku yritti hiljaista vinkumista, mutta jossain vaiheessa se testasi myös hieman äänekkäämpää haukkumista. Rauha palasi kuitenkin päästäessäni Ihkun olkkariin sen malttaessa olla hetken hissukseen. Ja selvisin tästä voittajana, sillä siirryin saman tien itse makkarin puolelle uinumaan. Ekaksi yöksi en raatsinut laittaa pentua toiseen huoneeseen, mutta katsotaan asiaa seuraavana yönä uudestaan.

Aiemmin  iltasella kävimme Mikon kanssa juoksemassa ja otin Ihkun mukaan ensimmäiselle viralliselle juoksulenkille. Alkupuoli matkasta sujui hyvin, mutta sitten Iihkali alkoi väsyä ja rupesi riekkumaan hihnassa. Rauhoittui kuitenkin, kun pyrähdimme jälleen metsään lenkkipolulle ja vasta aivan viimeisellä pätkällä Tammelan puistokadulla tuli uusi väsy, jonka seurauksena kävelimme lopun matkaa. Matka oli n. 4-4,5 km, aikaa lenkkiin meni puolisen tuntia. Katsotaan seuraavaa lenkkiä Hesan matkani jälkeen.