Mä aloitin eilen sen Lydnad-raamatun lukemisen ja voi jehna! Mulla on mennyt viime vuosi aivan hukkaan Ihkun koulutuksen suhteen… Luin sieltä pari kappaletta, jotka käsittelivät motivaatio-treenejä ja oppimista ja huijaamista. Hitsi pilli!

Heti ehtoolla testasin asiaa kotona. Palkkasin Ihkua katsekontaktista sen todessa mulle lelua revittäväksi. Muutamalla toistolla sain aikaan sen, että koira kävi aivan kuumana, mutta katsoi mua jatkuvasti silmiin repiessään lelua.

Aamulla testasin lisää. En antanut mitään vihjeitä. Seisoin vain paikallani ja naksutin alkuun siitä, kun Ihku hieman lähestyi mua. Parin naksauksen jälkeen tarjosi eteen istumista. Kun en enää naksauttanut siitä, tarjosi hieman kääntymistä vasemmalle puolelleni, josta naks. Ja seuraavalla koira singahtikin tosi vauhdikkaasti hienoon perusasentoon! Jatkoi siitä kontaktin ja paikan naksuttelua ja osakäännöstä tehden ensin vasempaan ja sitten oikeaan, ja avot! Molemmat täyskäännökset sujuivat täysin oikein, suurella mielihalulla ja tiiviisti! Siis myös oikealle käännös!

Eli tajusin sen, että vahvistetiheyden täytyy oikeasti olla superkorkea, jotta koira motivoituisi oikein. Ja jotta se onnistuu, täytyy vahvistaa jo hyvin pieniä oikeaan suuntaavia liikkeitä. Ja oikeasti koira määrittelee etenemisnopeuden! Sitä ei voi määrittää itse ilman, että koiran motivaatio tippuu. Heureka! Mä oon taivaassa! Pelkkä hyvä palkka ei siis riitä. Mun on turha etsiä siitä syitä Ihkun epämotivoitumiseen. Suurempi ongelma on mun omassa käytöksessä, kun vaadin liikoja. Ja nyt mä vasta tajusin mitä toi liikojen vaatiminen on!

Huuuuh…. Sainpas vuodatettua!