Penturyhmän parin osallistujan ollessa kentällä totuttelin Ihkua taas häiriöihin ja naksuttelin sille kontaktista. Ihan ok.

Varsinaisessa ohjatussa treenissä halusin harjoitella vain luoksepäästävyyttä, mutta tästä tulikin aika mielenkiintoinen sessio... Toinen treenien vetäjistä oli tarkkaillut Ihkun kulkemista kentällä ja oli todennut koiran varsin reaktiiviseksi nimenomaan ihmisille... Hmmm... kas, kun mä en sitä huomannut, vaikka naksuttelin koiralle koko ajan kontaktista. Kun hain koiran sitten luoksepäästävyyteen, toinen ohjaajista totesi, "Kyllä nämä tiedetään nämä 'koirat jotka eivät pure'... ja kohta ovat reidessä kiinni!" Ilma oli käsinkosketeltavissa olevan sähköinen, kun treeninvetäjät tulivat vuorotellen mua kättelemään Baskerwille-Iihkalin istuessa perusasennossa.  Ensimmäisen kättelyn aikana Ihku nousi takajaloilleen haistamaan kättelevän ihmisen kättä, ilme oli utelias, karvat siloisesti selkää pitkin. Vasta viidennellä kättelyllä Iippa totesi, ettei kandee tota haistella, kun perusasennosta vain saa namia ja näin ensimmäinen kouluttaja pääsi pois pahan valtapiiristä. Toisen kouluttajan kanssa Ihku ei reagoinut enää lainkaan, vilkaisi vain ja rupesi hakemaan uudestaan mun katsekontaktia. Onneksi näin, sillä juuri tuon jälkimmäisen kouluttajan reisi olisi siis ollut sitä joka sessen herkkua!

Juu... On se vaan kamalaa elää tällaisen pedon kanssa... Huoooh! Onneksi kaikki ihmiset eivät ole noin huonoja koiran elekielen lukijoita!

Jatkoin siitä sitten omaa treeniä jäisellä/loskaisella kentällä, joka oli kyllä vaikea alusta. Palkkasin siis leikistä, kontaktista, istumisista ja maahanmenoista surkealla alustalla ja kohtuudella homma sujuikin. Ainakin paremmin kuin männä keväänä, jolloin IIppa ei voinut laskea peppua lainkaan alas! Toki se nytkin oli hidas, mutta yritystä oli.

Kävimme treenin jälkeen vielä agi-kentällä pikku mutkan, jotta Iippa ja Jurri saivat olla hetken kontaktissa keskenään. Ursulakin oli aluksi mukana, mutta Jurrin kiinnostuttua siitä oitis ja Ihkun nostaessa tämän vuoksi harjansa pystyyn, siirsin plikan nopeasti autoon odottelemaan. Sen jälkeen poikien yhteiselo sujui taas hyvin. Jurri on kyllä loistava, kun se ei noteeraa Ihkun uhoamista mitenkään!

Kävin tekemässä Ihkulle vielä jäljen Kalevanpuistotien väliviheriölle, josta tarkastin ensin paskatilanteen. Tallasin 120 askelta, tuplanamit yli puoleen, pari yksittäistä tyhjääkin välissä. Alku-gourmetiksi laitoin kissanruokaa. Lisäsin sitä vielä pariin kertaan myös väliaskeliin ja loput sekoitin loppuruoan sekaan. Ja nyt jäljestäminen oli hienoa! Ihku oli tosi innokas ja kulki hyvällä tuntumalla. Se oli tarkka ja jatkoi matalalla kuonolla aivan loppuun saakka, jossa loppukipon ilmaisu hyvin. Meinasi nousta maasta ennen kuin sain kupin auki, mutta pienellä kehoituksella palasi aina maahan. Herkuttelun jälkeen vielä leikkiä wubballa. Iihkali oli niin hieno! Loikki ja karkeloi!

Illalla kävin vielä porosten kanssa juoksemassa n. 45 min. Taisi kyllä olla Ursulan viimeinen juoksulenkki... Surullista, mutta ikä alkaa näkyä, eikä plikalla näytä enää olevan sillain hauskaa kuin ennen. Täytyy nyt vain uskoa tähän ja yrittää aktivoida murua muuten. Se on kyllä niin rakas, että ansaitsee vain parasta!