Tein Ihkulle 5 esineen hajunilmaisun lenkin ohessa. Palkkaus vauhdista esineiden palautuksessa. 4 ensimmäistä löytyi hienosti, 5:nnen ympärillä piti hieman kierrellä, ennen hajun tarttumista nenuun. Hyvin tämäkin lopulta. Ja nyt palautukset olivat vauhdikkaita ja lähes luokse saakka!

Jani jatkoi BH-kurssilla leikittämissessiota ja lopuksi uskaltauduin myös Ihkun kanssa kehiin. Ihku saalisti, loikkasi ja puri hyvin. Nyt mun täytyy laittaa koira töihin, antaa sille enemmän vastusta, jotta homma toimisi. ja hyvin se toimikin. iippa kantoi patukan lähes autolle saakka viimeisen leikin jälkeen. Opettelin myös koiran kiinniottamista leluun sivusta, niin että pystyn laskemaan sen jouhevasti maahan pitämällä lelusta kummallakin kädellä kiinni. Kiitos Jani! Super-hienot treenit! Usko koirankouluttamiseen kasvoi jälleen piirun!

Treenien jälkeen ajoin vielä Rotatorille jäljestämään (155.). Reilu 300 askelta, o-v. Kulmien jälkeen nyt ensimmäisen kerran selvästi ilmavuutta. Nameja oli aika vähän koko jäljellä ja myös tämä näytti olevan liikaa, sillä kuonostin ei pysynyt tiiviisti maan kamaralla. Muutoin homma oli kyllä hienoa. Kulmat tarkat ja konfliktinamit hävisivät parempiin suihin. Ja into jäljelle oli kova!