Tallasin 164. jäljen uusimmalle löytämälleni jälkipellolle. Tilaa oli vähemmän kuin luulin, ja lisäksi paikalla oli pari rusakkoa. Reilu 200 askelta, kulmat o-v. Kakkossuoralle kaksi esinettä, viimeiselle yksi. Ennen esineitä 5 tyhjää, jälkeen n. 10.

Olisi tietty voinut miettiä mitä kaikkea yhdelle jäljelle laittaa, mutta... yllättävän hyvin tämä sujui kuitenkin.

Aloitin erillisen esineen ilmaisulla ennen jälkeä. Ihku olisi halunnut jäljestämään, mutta tarjosi kuitenkin muutaman maahanmenon, kun estin sen pääsyn jäljen alkuun ja vedin esinettä hieman maassa.

Aloitus oli innokas ja kaikipuolin hyvä. Ensimmäisen suoran lopussa tulimme kohtaan, jossa rusakko oli majaillut ja tovin jo luulin, että siihen tyssäsi koko homma. Kulma oli lähistöllä enkä ollut aivan varma senkään paikasta. Ihku lopetti hommat ja tuijotteli tiiviisti rusakkojen perään, joita olikin näköpiirissä nyt kaksin kappalein. Huaaah! Meinas jo hermo mennä. Käskin koiran pari kertaa maahan ja kävin ulkokautta katsomassa mahdollisen kulman sijaintia, mutta enhän mä sitä tietenkään nähnyt. Aikani tuskasteltuani, sain sitten koiraan jonkinlaisen kontaktin ja yhtäkkiä se päätti lähteä jäljestämään uudestaan. Kulma tuli heti parin metrin kuluttua ja tiesin suoran oikeaksi nähtyäni edessä olevan ensimmäisen esineen. Huh!

Esineellä Ihku meni maahan niin kuin olisi aina esineitä ilmaissut. Se söi mustat makkarat kädestäni rauhassa maassa ollessaan ja jatkoi rauhallisesti jäljestämistä siirryttyäni sen taa takaisin. Ja näin kaikilla kolmella esineellä! Eikä mulla ollut edes extranameja heittää jatkuvalle jäljelle, vaan poju sai mennä tovin tyhjää, ennen kuin nameja taas löytyi. Muutama haikea katse suunnattiin vielä jänöjen suuntaan, mutta muutoin jälki oli mallikas. Kulmatkin ok. Ihan ihmeellistä! Koira on kyllä taitava!