Ihku oli jälleen kovin tohkeissaan maneesilla. Luoksetulon pysäytykset eivät kuitenkaan olleet ihan yhtä hienot kuin ed. treeneissä. Seuraamisessa harjoittelin juoksemista ja se sujui kivasti!

Kakkososuudella koiran keskittyminen herpaantui. En tiedä johtuiko Akasta, johon Ihku taitaa olla salaa ihastunut... ;) Joka tapauksessa koira oli aivan kuutamolla ja vasta tosi isojen helpotusten kautta sain avo-hypyn onnistumaan ja pääsin harkkaamaan jääviä, jotka nekin sujuivat loppuviimeksi aika kivasti. Ihku ei sekoita niitä enää ja nyt seuruuseen lähtö on innokasta. Reaktio tulee heti käskyn jälkeen, mutta esim. istumisen loppuvaiheessa on vielä hieman hitautta. No uskon, että varmuuden kautta nämä nopeutuvat.

Viimeisessä osuudessa otin avo-kaket kisamaisesti. Alkuun aavistus jumia, mutta sitten homma rupesi toimimaan. Ilmeisesti käyttämäni käsimerkki sotki koiraa. Pelkillä suullisilla käskyillä homma toimi hyvin. Otimme kimppapaikkaistumisen ja -makuun. Istumisessa Ihku jäi kerran tuijotteleen Akkaa ja nousi seisomaan, makuussa etutassuissa on levottomuutta. Nämä täytyy nyt kasata oikeasti kotona ennen seuraavia kimppatreenejä!

Kivat treenit taas. Seuraavalla kerralla täytyy muistaa ottaa erillinen leikkisessio mukaan, jotta naisten aiheuttama hämäännys saadaan sivuutettua. Nyt projektissa jatketaan luoksarin pysäytyksiä ja noutoja kerran päivässä. Kakeista täytyy nyt korjata tuo maahan-seiso-maahan-sarja ihan kunnolla. Seuraamisessa juoksua ja hidasta liikkumista. Jäävät pidetään kasassa ja paikkamakuujuttuihin taidan puuttua vasta loman jälkeen... Mutta näin se on mennyt, että avo alkaa olla kivasti kasassa suunnitelmien mukaan! :)