Eilen päivällä harkkasimme sivulletuloa Tullintorin pihalla, Sampolan edessä ja Kissanmaan Valintatalon pihalla. Vaikeaa oli! Mutta mitä lähemmäs kotia päästiin, sitä paremmin homma alkoi sujua. Tullintorilla jouduin aloittamaan ihan kyykyssä katsekontaktin vahvistamisella, sillä Ihku oli selvästi kuormassa eikä kyennyt tekemään mitään vaikeampaa. Valintatalolla homma alkoi kuitenkin olla varisn sujuvaa ja lopuksi kehiin otettu wubba sai kyytiä!

Näin huomaan hyvin, että korkeammassa vireessä koira kyllä toimii, mutta matalassa vireessä on vaikeeta. Lisää harkkaa siis! Selvää edistymistä on kuitenkin tapahtunut! Vastaantulevat koirat ja lapset aiheuttavat selvästi aiempaa enemmän vapaaehtoisen kontaktin haun!

Illalla kotona yritin vahvistella vielä istumisen ja seisomisen latenssia kosketuslkepin avulla, mutta Ihku oli niin naatti, että eihän siitä mitään tullut. Hitaasta toiminnasta seurannut penalty aiheutti toiminnan loppumisen vallan! Just! Liika on aina liikaa. Yritän olla hieman maltillisempi ja jätän nyt kaiken muun paitsi tuon perusasennon yleistyksen odottamaan. Katsotaan ehdinkö loppuun pääsiäisen aikana. Nyt on 11 eri paikkaa ja 8 eri häiriötä kasattu. Ja Tullintorille täytyy mennä vielä uudestaan.