Aamutreenit Jaakonmäen puistossa sujuivat hyvin, mutta päivällä oli tosi tahmeaa. Ihku oli kaikesta muusta kiinnostunut kuin noutokapulasta ja mun pinna alkoi yllättäin kiristyä. Tein useamman pienen treenijakson päivälenkillä ja oli niissä hieman petraantumista loppua kohden, mutta fluenttia toiminta ei kyllä ollut, ei.

Ehtoolla ratsastustunnillakin tuli totaalitaantuma ja päivä olikin sitten pulkassa. Jep. Illalla yritin vielä noutoa takapihalla. Ensimmäisen minuutin aikana toistoja 6 ja parhaimmillaankin 9 minuutissa. Kääk!

Tänään aamusta tilanne meni edelleenkin vain huonompaan suuntaan. Puistossa ensimmäisen 1,5 minuutin aikana 3 toistoa! Auuuh! Mun kiristymiseni näyttää tuhoavan taas kaiken...

Kokosin itseäni ja mietin latenssia siinä aamulenkillä ja päätin koittaa vielä kertaalleen sisällä istumisen ja noudon vaihtelua latenssin kanssa. Annoin noudolle aikaa 3s ja päätin 3s penalty-ajan. Istumisten kriteerinä välitön toiminta. Ensimmäisessä 1,5 min sessiossa istumiset hyviä, noudoissa 2 jumia. Toinen sessio samalla tavalla. Kolmannessa sessiossa otin mukaan sivulle tulon edellisten lisäksi. Nyt noudossa tai istumisessa ei lainkaan hitautta, mutta sivulle tuloissa pari virhettä.

Täytyy siis ottaa nuo latenssiajat käyttöön pihallakin ja jos enemmän kuin kaksi jumitusta sessiossa, täytyy pitää pidempi breikki. Ja aloitan istumisilla, sillä ne ovat selvästi helpompia kuin nouto. Ehkä tämä tästä...