Sain mr. Penttilän pienen multapläntin käyttööni jäljestystarkoituksiin. hienoa! Lauantaina kävimme sitten paikalla ensimmäisen kerran.

Pohja oli aikas tiiviiksi tamppaantunutta ja kuivaa. Tallasin askelia sen vuoksi hieman tavanomaista enemmän ja taas sirottelin natural menuta tosi rutkasti maahan, alkuun taas joka askelmalle. Mukana taisi olla 3 kulmaa, kaksi esinettä ja loppukippa. Pituus n. 240 askelta, vanhennusta ei lainkaan.

Ihku oli heti alusta ihanan innokas ja hyvin se lähti imuroimaan jälkeä pitkin. Ensimmäisellä vastatuulisuoralla kerran pientä hapuilua ja viettikatkos, kun nyppäsin hihnasta nenän noustessa maasta. Jatkoin kuitenkin hyvin ja annoin mennä. Nyt vauhti oli sitten loppuun saakka tasainen ja työstö maata pitkin menevää. Siitä huolimatta ainakin yhdessä kulmassa koira ajautui oman mittansa yli, teki silmukan ja löysi jäljen... Esineilmaisut aavistuksen lonkalle molemmat. Muuten koko homma oli tosi jees! Multapohja ei vaikuttanutkaan niin vaikealta kuin mitä etukäteen pelkäsin.