Treenasimme Sarin kanssa Litukan puistossa. Paljon häiriökoiria ja -ihmisiä. Mä harkkasin vain uusia liikkeitä, sillä niihin täytyy muodostaa nyt jonkinlainen suunnitelma.

Ihku aloittu siis lätkän muisteluilla. Kun molemmat tassut alkoivat löytää lätkän siirryimme ruutu-treeniin, jossa lätkä n. 1/3 ruudun takarajasta. Alkuu 3-4 toistoa näin, palkka koiran yli. Tässä on kiinnitettävä huomiota siihen, etten liiku itse ennen naksautusta. Seuraavaksi Sari poisti lätkän ja tästä pari toistoa, sitten vielä lätkä takaisin ja viimeisellä koira syöksyi hienosti molemin tassuin lätkälle.

Ruudussa muistettava, että lätkään ei saa jumittua. Toisaalta kriteereistä on pidettävä kiinni, eli pysähtymisen ennakoimisiin ei pidä langeta, vaan näistä uusinta tai aikalisä. Ja leikkimieli täytyy säilyttää! Treenin pituus siis rajattava.

Seuraavaksi harkasimme hyppynoutoa. Tässä toimivimmaksi systeemiksi havaittiin ensin ihan hypyn vahvistaminen lelulla. Tämän jälkeen Sari hetsasi Ihkua esteen takana ja antoi koiralle kapulan, jonka se toi hypyn kautta minulle. Tässä ensin palkka vauhdista, sitten loppuasennosta. Seuraavaksi liike ihan kokonaisena noutona, eli heitin kapulan ja Ihku sai noutaa sen hypyn kautta. Ensimmäisellä palkka hypyn jälkeen, toisella eteenliimautumisesta. Ja koira oli onnesta soikea, vaikka kyseessä oli PUUkapulan nouto! Jesh!

Koska treenien alku sujui näin hyvin, Ihku pääsi välillä tauolle asioita sulattelemaan. Tauon jälkeen kaket ja niissä man - up, joka toimi aamusta kotona tosi hienosti ja sain siellä etäisyyden aina 7 askeleeseen saakka. Ulkona asiat eivät olleet kuitenkaan niin helppoja ja etäisyys täytyi pudottaa taas nollaan, jotta tekniikka löytyi. Lisäksi koiralla on pallon kanssa aivan kamalasti häsläämistä... se tarjoaa ja tarjoaa toimintaa, eikä stimuluskontrollista ole oikein tietoakaan!

(Kotona kakejen suhteen jatkui muuten sama homma, mutta silloin muistin taas Tommyn neuvon penalty-timesta eli aikalisä, kun koira tekee väärin. Ja tämä toimi, sillä 1-2 aikalisän jälkeen, tekniikka löytyi jälleen ja pysyi kasassa, vaikka etäisyys kasvoikin. Lisäksi namipalkka lienee näin alkuvaiheessa palloa parempi, niin koira pystyy keskittymään hieman paremmin.)

Seuraavaksi tunnari hiekalle. Ladoin kapulan itse pinseteillä, omassa varmaan aavistus kinkun hajua välissä tehdystä lyhyestä kontaktitreenistä. Rivistön laitaan hieman kinkkua. Ihku meni rauhallisesti ja söi kinkut ja lähti sen jälkeen kapuloita haistelemaan ja valitsi hiensoti omansa! Kehujen saattelemana uskalsi ottaa sen kunnolla ja toi hienosti eteen. Wow!

Seuraavaksi tunnarissa täytyy ruveta käyttämään avustajaa muiden kalikoiden viemisessä ja palautusta täytyy nyt vahvistaa, kun kerran hajuerottelu näyttää toimivan ja kun Ihku nyt tietää mitä tehdään. Parissa viime treenissähän se ei meinannut käsittää, että kyseessä on hajuerottelu: paikan vaihdos kotoa kentille oli alkuun liian suuri häiriö, mutta nyt on sekin ohitettu.

Lopuksi vielä metallikapulan tasamaanouto, jota ennen näytin kissanruoan ja hetsasin koiraa oikein kunnolla heiton yhteydessä. ja avot! Nouto oli HIENO! Vauhdikas ja tarkka alusta loppuun ja korvat olivat hiensoti pystyssä!

Lisäksi treenasin hieman kontaktin pitoa perusasennossa ja tästä myös liikkeelle lähtöjä, ja hienosti poju keskittyi, vaikka koiria tuli ja meni lähistöllä. Nyt tähtäimessä siis kontaktin pito perusasennosta seuruuseen ilman ylimääräisiä vihjeitä. Tämä toimii varmasti kaikissa muissa liikkeissä paitsi noudoissa ja  ruudussa. Niiden aloitukseen täytyy vielä miettiä, joku vihje... mikä lienee yksinkertaisimmillaan käsky istua. !!!!!