Lauantaina Tamsk järjesti jälleen kokeenomaiset treenit Tallilla. Nyt olin vain osallistumassa tapahtumaan ilman järjestelyvastuita ja tämä sai mahani ja hermoni riekaleiksi taas pitkästä aikaan! Mä en näemmä ikinä opi olemaan jännitttämättä!

 

Menin paikalle jo hyvissä ajoin ja leikittelin Ihkua kehässä. Olin kuitenkin itse varsin aktiivinen enkä muistanut toimia kuten treeneissä eli en antanut koiran tarjota ja toisaalta en kyennyt toimimaan normisti, kun se välillä hiukan haisteli maata. Onneksi sentään havaitsin älyttömän toimintani ja laitoin koiran vielä autoon odottamaan ennen kuin varsinainen koe alkoi.

 

Alkutarkastuksessa Ihku oli tosi jännittynyt, muttei sanonut mitään. Kehään meno kohjtuudella, mutta rivistöön pääsyssä oli hiukan vaikeuksia, sillä Ihku halusi väistää vieraita koiria ja välit olivat tavanomaista lyhyemmät, vain n. 2 m. Itse liike sujui kuitenkin ihan ok. En ole vielä nähnyt videota, joten en tiedä tassujen siirtelystä, mutta alku ja loppu siis ok. Ja kehästä poistuminen oli mallikasta! J

 

Yksilöliikkeisiin mennessä olimme taas molemmat hiukan kuutamolla… Sain Ihkun kuitenkin lopulta perusasentoon ja liikkeestä istuminen oli ihan jees. Jouduin vain leikittämään koiraa aika lailla liikkeen jälkeen, jotta sain oikean ilmeen syttymään. Luoksetulossa vauhti oli kokonaisuudessaan hieman hidas ja pysäykset tähän liittyen hieman löysät, mutta pienessä tilassa ja mun jännitys huomioiden liike oli ihan hyvä. Lopuksi hyppynouto omalla muovikapulalla. Ihku nousi seisomaan, kun heitin kapulan ja kapula sinkosi tosi kauas ja aivan vinoon. Käskytin vain hypylle. Ihku meni ja haki kapulan muuten hyvin, mutta palautus tapahtui ravissa eli vauhtia vauhtia puuttui taas. Sinänsä hakeutuminen esteelle oli hyvä, sillä kapula lensi todella sivuun. Kehästä poistuminen taas ok.

 

Lopussa vielä paikkaistuminen, jossa taas jännittämistä uusien vieruskavereiden vuoksi. Etutassut kävi…

 

Kokonaisuudessaan homma sujui hyvin ottaen huomioon mun oman koomani. Seuraaviin koetreeneihin täytyy kuitenkin valmistautua hieman paremmin. Ja nyt täytyy taas palauttaa kehut ennen varsinaista palkkaamista, jotta saan koiran innostumaan myös kehässä ilman extrahetsauksia. Kuukaudessa on tapahtunut kuitenkin valtavaa kehittymistä! Ihku oli koko ajan ihan rento ja varsinaisen kokeen jälkeen kehässä leikkimiset ja seiniä päin seurattamiset sujuivat hienosti. Toki tähän vaikutti oman jännityksen laukeaminen, mutta myös se, että muistin antaa Ihkulle taas tarjoamismahdollisuuden ja siitähän se avautui. Superkiitos järjestäjille!