Viikonloppu oli aikas hengästyttävä!

 

Perjantaina aksailtiin lehmän henkäyksen oloisessa kuumassa ja kosteassa ilmastossa. Ihku etenee hiljalleen ja kivaa oli jälleen kerran! Agilityn jälkeen tein vielä pikaiset jäljen aloitukset ja nyt nämä sujuivat hyvin ja oikealla asenteella.

 

Lauantaina ajelin Mäkkylään suojelutuomarien peltojäljestämisen harjoituskoirakoiksi. Paikalla oli siis vajaa kymmenkunta tuomarikokelasta ja me Ihkun kanssa pääsimme arvosteltaviksi. Wow! Kiitos Outi loistavasta tilaisuudesta!

 

Ihku teki… tai yritti tehdä IPO3-jälkeä, jossa pituutta 580 askelta, kulmia 4 ja esineitä 3. Koska emme kuitenkaan ole ihan tuolla tasolla, sain laittaa maahan myös nanskareita. Pohjana oli multaisa vasta oraalla oleva rypsipelto, aivan uusi alusta siis meille kummallekin. Tuuli oli kova ja pellon päälle ilmaantui myös peijoonin lokkeja… Grrr! Vanhetusta reilu tunti.

 

Jännää oli, mutta selvisin ilmottautumisesta pyörtymättä ja Ihku lähti kivasti jäljestämään. Se pysähteli nameilla, mutta ensimmäinen suora oli muuten kohtuullinen. 1. kulma hieman (puoli mittaa) ohi. Ja sitten alkoivat ongelmat eli Ihku huomasi lokit. Jäljellä katkoksia ja lopulta seuraavassa kulmassa jätkä kääntyi väärään suuntaa ja lähti kuono maassa lokkeja kohden… Hukkasimme siis jäljen ja homma olisi oikeissa kokeissa jäänyt tähän. Prkl…! Koska kyseessä oli harjoitus, sain ottaa koiran tyköni ja jatkaa siitä, mihin homma katosi. Nyt kulman nosto ok, mutta katkoilua seuraavalla suoralla. Esine ok. Seuraava kulma onnistui kait jotenkin, mutta viimeisen kulman yli koira paahtoi ilman minkäänlaista tajua jäljen kulusta… Sain ottaa elikon taas hallintaan ja viimeinen erillinen suora sitten ok. Viimeinen esineilmaisu paras ja ainoa, joka oli ihan suora. 1. ja 2. ilmaisulla esine jäi etutassun vas. Puolen. Viimeinen esine palkatta ja tästä jatko ruokakipolle hyvin.

 

Arvostelu oli murskaava koiran metsästämisen suhteen, mutta mä sain plussaa siitä, että pidin hermoni enkä mennyt ohjailemaan koiraa. Oli kuulemma koiraurheilun mukainen asenne! Hih! Mutta jälkeä ruodittiin siis oikein kunnolla ja se mikä mulle nyt jäi mieleen oli se, että jos koira ei olisi hukannut jälkeä se olisi voinut nipin napin saada koularin… ihan vain siitä syystä, että on porokoira… Muuten tilanne olis jäänyt hiukan naftiksi. Ja nyt, kun jälki hukkui, homma olisi ollut oikeasti puutteellinen. Mutta mutta… nenänkäyttö oli hyvää ja tarpeeksi syvää ja herra päätuomarin mukaan ensimmäinen suoralle lähtö oli erinomainen. Suurin ongelma on tuo riistaviettisyys ja sille on tehtävä jotain!

 

Outi neuvoi mua jatkossa jäljestämään lyhyemmällä hihnalla riistatilanteissa ja kieltämään koiraa kunnolla. Tämä onkin varmasti järkevää. Nyt "koetilanteessa" en vain uskaltanut kieltää koiraa. Lisäksi sain huomautusta liian jäykistä käsistä. Tähän täytyy yrittää keskittyä, jotten turhaan nypi Ihkua. Ja esineeltä eteenpäin lähetyksessä on varottava hihnan käyttöä!

 

Olin NIIN poikki, kun pääsin kotio, ettei edes uni tullut, vaikka aivot olivat ihan sekaisin… Ja seuraava yökin meinasi mennä valvoessa, sillä sain Ihkulle koepaikan Jämsän 24.9. järjestettäviin erkoisjälkikokeisiin!!! Huuh!

 

Sunnuntaina keräsin taas uusia voimia ja ajelin Tamskin tallille Korrien tottiskoulutukseen. Osallistuin nyt Pekan ryhmään, sillä syksyllä olin Riitan ohjattavana! Ja aaah! Taas NIIN hyvä koulutus!!!!

 

Ihkun kanssa harkkasimme välejä ja tämä alkoi toimia kivasti. Opetan siis väleihin "hyvä!"-liikkeen, jossa peruutan pois koiran luota. Sitten "odota"-liikkeen, jossa koira seisoo ja pitää kontaktia ja vielä "mennään" eli kontaktissa siirtyminen seuraavan liikkeen aloituspaikkaan.

 

Harkkasin myös noutoa, mutta se oli aika kauheaa… Siihen ei oikein mitään uutta, Pekan mielestä supikoira leikki näyttää toimivalta. Lisäksi hän kehoitti vaikeuttamaan treeniä tasaisesti, niin ettei koira itse madalla rimaa! Tämä kuulostaa hyvältä… toteutus ei vain ole ihan yksinkertaista.

 

Lopussa otimme myös ruutuunmenoa yleisöä kohden. Ihku oli aivan hidastettu, mutta en tiedä johtuiko se seinästä vai yleisöstä vai siitä, että ruutua ei ole tehty pariin kuukauteen. Tätä on kuitenkin jatkossa treenattava. Ruudusta kutsumiseen sain vinkiksi supikoiran vilautuksen ja sitten oikealle käännökset ja ainakin alustavasti tämä näytti toimivan. Tähän tarvin kuitenkin avustajaa, sillä itse en näe, milloin koira on kontaktissa ja milloin siis kandee kutsua.

 

Koulutuspäivässä käsiteltiin paljon ei-sanan merkitystä ja sain uskonvahvistusta suunnittelemaani vastaehdollistamiseen ja riistan kieltämiseen jälkipellolla. Kaikessa kannattaa siis olla vain selkeän mustavalkoinen. Lisäksi pohdimme paljon sitä, kuinka tokoliikkeissäkin pitäisi miettiä lopputavoitetta ja harjoitella mahdollisimman paljon tämän mukaisesti. Käytännössä siis paljon koemaista ketjutreeniä, ei lätkiä tai muita apuja ruudussa, ei houkuttelua. Koiran pitäisi pitää ohjaajan jäykkää perusasentoa palkitsevana!!! Kaikkea kamalasti…

 

Mutta kiitos siis suurille kouluttajille! Mulla oli loistava viikonloppu! Ja eiköhän näistä hiljalleen jää jotain hanskaankin!