Sunnuntaina treenailimme Sarin kanssa Algolilla. Oli kuuma edelleen ja Ihku oli aika lätty, mikä enteilikin kokonaisuustreenin epäonnistumista... Osatreeni sujui siis kohtuudella, mutta pientä tahmeutta oli ilmassa. Kokonaisuustreenin ensimmäinen seuraamisosuus loppui siihen, että Ihku jäi vain jököttämään paikalleen. Uusinnassa se suostui seuraamaan ensimmäisen kulman ohi, mutta sitten taas jökki päälle. Huaaah! Ja koira autoon...

Seuraavassa osiossa Ihku aloitti loistavasti ja seuraamispätkä sujui ongelmitta! :) jatkoin tästä luoksetuloon, jossa sitten jökin uusiutuminen. Koira lähti veltosti luoksetuloon ja pysähtyi... ennakoi kai stoppia... Jatkoin tästä kutsuen koiran yhä uudestaan luokseni, mutta tilanne vain paheni ja lopulta olimme siinä tilanteessa, ettei koira edes lähtenyt luoksariin. Huh huh! Otin koko homman vielä kerran alusta saakka, ja sama tilanne; Ihku jäi vain maahan.

Tässä kohden koiraraukka oli aivan liiska, joten suunnitelmani mukaan lopetimme treenin tähän ja lähdimme lenkille. ihku oli aluksi hieman vaisu, mutta yritin itse käyttäytyä mahdollisimman normisti eikä kulunut kauaakaan, kun koira tarjoili kontaktia tavanomaiseen tapaansa. Lenkki oli kiva. Kävimme uimassakin Peltsulla ja jopa Iiihakli-pikkuinen ui lämpimässä vedessä pari hassua vetoa. :)

Lenksun jälkeen otimme uusintakokonaisuustreenin aloittaen luoksetulolla. Vahvistin kuitenkin ensin käskyyn reagointia heittämällä vinkupallon heti taakseni. Tämän jälkeen siis kokonaisuus, jossa luoksari, seuraaminen ja luoksari uudestaan ja kaikki sujui hienosti! Hyvä Ihku!

Summa summarum: Koira ei kestä tuota epäonnistumisen aiheuttamaa painetta enkä aio aiheuttaa sitä sille enää jatkossa. Jos homma ei toimi, annan koiralle yhden mahdollisuuden uusia, mutta sen jälkeen mahdollisuus siirtyy seuraavaan treenikertaan. Yksinkertaiset säännöt luovat turvallisuutta ja nyt Ihku näyttää tajunneen tämän pelin hengen.

Eilen kävimme Niihamassa treenailemassa sateisessa kelissä. Ipana otti alkuun noutoa tarjoten ja vinkupallopalkalla. Sitten kaikki osa-alueet osissa aloittaen kontaktiin tulosta ja lopettaen kehästä poistumiseen. Nämä hyvin!

Tauon jälkeen kokonaisuustreeni, jossa luoksetulo ja jäävät kahdessa osassa: up+istu ja maahanmeno. Seisoessa odottamisessa tapahtui kiertymistä, jota jouduin hieman korjaamaan, mutta muuten hyvin. Tästä seuraaminen, jossa yksi rikko, mutta onneksi Marika jatkoi käskytystä ja saimme lopetettua seuruun hyvän pätkän jälkeen. Tästä veilä kehästä poistuminen tuomarin kättelemisen jälkeen. Ja Ihku oli siis koko ajan hyvässä vireessä ja innoissaan! Jesh! Tästä se hiljaa kehittyy!

Jatkossa täytyy muistaa harkata väleissä odottamista, "hyvän" ja "mennään" lisäksi. Mutta nyt tottiksessa alkaa treenitauko, joka kestää ainakin pari viikkoa!