Voittajaluokan räpellyskokeemme ;) jälkeen palauttelin noudot oikealle tunnetasolle ja tunnarissa vahvistin nopeaa oman kapulan valintaa. Parissa päivässä noutoihin palasi hurja vauhti ja varmuus (häiriöttömissä olosuhteissa) ja tunnarin tarkastelu loppui. Olis pitänyt vain uskaltaa hajottaa toi tunnari ennen kokeita!

Maanantaina aloitin merkkitereenin ja nyt Ihku osaa sen jo aika hienosti = paremmin kuin mun vanhat koirat osas sitä ikinä! Operantista ja mahd. paljon sheippaamalla opetettua koiraa on kyllä nopea viedä eteenpäin! Ja niin mukavaa!

Merkin lisäksi olen alkanut opetaa oikealle ja vasemmalle kääntymistä merkiltä. Nyt lätkät ovat sivulla 5m päässä ja hyvin näyttävät löytyvän. Oikealle liike on selvästi vaikeampi, mutta ainakin toistaiseksi käännökset lähtevät oikeisiin suuntiin. En ole siis vielä laittanut koraa erottelemaan käskyjä vaan opetan vasta erillisinä liikeratoja, joita ohjattuun noutoon sitten tarvitaan. Ulkona liukkaus vain haittaa ja hidastaa tätä treenausta! Grrr...

Zeta-treenit on myös aloitettu ja tässä olen käyttänyt takaisin päin ketjutusta. Eilen tehtiin MIS, tänä aamuna ISM. Hiukan koira sotkee seisomista ja istumista, mutta maahanmeno on varma. Kyllä se siitä hiljalleen. Mulla on eri käskyt aina eri seuraamisiin ja tämä on oikein hyvä vaihe opetella niitä itsekin! Yllättävän paljon täytyy keskittyä, jotta sanon oikean sanan. :) Hyvä, että täytyy itsekin jotain harjoitella.

Sisätreeneissä olen antanut Ihkun tarjota eri toimintoja ja olen palkannut sen aina kertaalleen yhdestä tempusta. Tämän aamun saldo oli 9 eri temppua. Koira alkaa hiljalleen tajuta, mitä kaikkea se voi tehdä, mutta aina välillä se meinaa turhautua, kun ei keksi mitään uutta... Tänä aamuna repertuaariin kuului siis maahanmeno edessä, maasta seisominen, tännetulo, sivulle siirtyminen, sivusta eteentulo, sivulla maahanmeno, kohteen luo meneminen (Uldan tyhjä ruokakippo), kohteen nostaminen (samaisen metallikipon nostaminen) ja takaakierto pienellä avustuksella. :) Hauskaa!