Olimme kana-areena-treenien jälkeen kotona 10 tuntia ja sit taas uusiin treeneihin! Ihku-raukka!

Koira oli ihan poikki, kun aloitimme ja mä jo säikähdin, etten saa sitä millään innostumaan, mutta kyllä se innostui ja treenit sujuivat hyvin. Vahvistelin edellisen illan treenien perusteella pikkuasioita. Luoksarin palautushypyssä tais olla taas hiukan ongelmaa ja tunnari meni väärin... Tiedä mitä näistä sitten seuraa... Mutta kokonaisuuteen olin tyytyväinen.

Kotiin päästyämme Ihku oli ihan naatti.... seisoi kuin muuli eteisessä eikä jaksanut juosta yläkertaan pehmolelun raatoja uusintatappamaan niin kuin normisti... Onneksi se normaalistui saatuaan hieman unta kaaliin ja illalla se oli jo oma itsensä.

Sunnuntaiehtoolla sitten viikonlopun kolmas rutistus maneesilla. Olin suunnitellut ihan hyvät treenit joo, mutta toteutus oli huono... Tyhmä minä! En malttanut totuttaa Ihku tarpeeksi häiriöihin ja niinpä noudon palautus meni taas esteen kiertämisellä... ja tunnarissa oli vaikeuksia, kuten kakeissakin...

Ja sitten... Heidi ja Aron tulivat takaamme maneesiin ja huomasin vain, että Ihku murahti Aronille. Mulla napsahti alle sadasosasekunnin ja kävin koiran kimppuun ja raahasin sen autoon niskapersotteella... Ja se siitä treenistä... ainakin melkein. Myöhemmin mietittyäni havaitsin, että mun reaktioni oli kyllä hieman liioiteltua ja Ihkun kannalta epäreilua. En nähnyt mitä tapahtui ennen kuin Ihku murisi. Todennäköisesti Aron nosti karvojaan ja siten provosoi Ihkua. Periaatteessa tuo yksi murahdus voi päästä kenen tahansa suusta yllättävässä tilanteessa... köniin saaminen sen takia oli siis hiukan paljon. Jatkossa mun täytyy yrittää vahtia tilannetta niin, ettei moisia ylläreitä tule.... mutta taphtunutta ei saa taaskaan poistettua. Pakko vain jatkaa eteenpäin!

No rauhoituttuani hain Ihkun paikkamakuuseen, jonka varmistin olemalla koiran edessä ja pitämällä sen hihnassa. Ihku käyttäytyi hienosti, vaikka molemmin puolin makasin vieraat urokset (molemmat tosin pallittomia). Se myös palkittui ihan kohtuudella. Supikoiravedossa ote oli kuitenkin hieman heikko, joten ihan rento tuo tilanne ei ollut.

Lopputreeniajan Ihku odotteli maneesin päädyssä ja ihan lopussa otin kontaktin vahvistamista, kun Heidi ja Aron treenasivat omiaan. Ihku reagoi hienosti. Se piti kiinteän katsekontaktin, vaikka maneesin toisesta päästä kuului useasti uhkaavaa murinaa. Hyvä Ihku! Kyllä me tästä selvitään!

Ja lopuksi vielä Pian tekemä tunnari, joka sujui hienosti.

Illalla kotosalla Ihku tuli sovittelevasti pyörimään syliini, mutta kyllä matsi oli sille rankka kokemus, sillä sen oli pakko murista hiukan Mikolle, joka tuli mukaan koiraa paijaamaan. Ja purressaan mua leikin ohessa, purut olivat puhtaaksi leikiksi hieman liian rajuja ja koiran ilme hiukan liian kireä... Mutta onneksi aamu toi mukanaan uuden paremman mielen ja tänä aamuna treenit sujuivat jo hienosti ilman minkäänlaista kireyttä. :)

Ei oo helppoo!