Kävin aamupäivällä SDP-hallilla Männistön Päivin kanssa trenaamassa. Ihkulla siis lähinnä pikaista häiriötreeniä Päivin koirien avustuksella.

1. pätkä sujui ihan kohtuudella. Pikkuinen gööttipötkö oli kentällä samaan aikaan, kun tulimme sinne virittelemään. Virittelyyn sujui aikaa tavanomaista enemmän, joten kyllä Ihku häiriintyi. Itse seuraaminen sujui kuitenkmin ihan kivasti. :)

2. pätkällä häiriökoirana oli belgi, joka olikin sitten Ihkun mielestä varteenotettavampi häiriö. Alku ja seuruu sujuivat kuitenkin jotenkin. Kun päätin ottaa ruudun, ongelmia ilmeni, sillä Päivi oli odottanut Inkerin kanssa aika lailla siinä kohden, mistä suunnittelin ruutuun lähetystä ja Ihkun nenä liimautui maahan aivan absolut! Auuuh! Mistä seurasi, että mä hermostuin, mistä seurasi Ihkun hermostuminen ja maan välttely ko. alueella mutta valtava ilmahaisuttelu heti vieressä. Jotenkin sain pidettyä itseni kasassa, vaikka tilanne oli kamala ja NIIN NOLO! Pyysin Ihkua yhä uudestaan perusasentoon ja palkkasin sitä vinkupallolla, kunnes pääsimme hiljalleen pahimpaan haisupaikkaan ja koira pystyi tulemaan viereen. Lopulta siirryimme tästä pari metriä eteenpäin ja siitä Ihku ruutuun ihan hienosti henkinen kokonaisjärkytys huomioiden!

Jatkoin tämän jälkeen tunnariin, mutta edellinen oli ollut hieman liikaa, kuten Inkeri jälleen tunnarikapuloiden suunnassa ja viereisellä kentällä olevan agiliitäjät ja kaikki. Ihku ei edes lähtenyt tunnariin! Halvaantui täysin... Autoin sitä sitten menemällä ihan lähelle ja viemällä kapulaa sitten pari kertaa itse, ja lopulta koira lähti laukkaan, valkkasi omansa ja tästä palkka. Siitä leikkiä ja vielä yhdessä juoksu ruutuun, josta ruoka.

Illalla pohdin tuota treeniä perin pohjin. Oli niin noloa, kun ei saa koiran kuonoa maasta pois... Mutta toisaalta lopulta onnistuin jotenkin ja Ihkun toimintakyky palasi kuin ihmeen kautta. Mietin, että kyllä tuollaisessa tilanteessa olisi niin paljon helpompaa (ja itselle palkitsevampaa!!!) ottaa koiraa raiveleista ja heittää se ketoon!!! Mutta olisinko oikeasti sellaisen jälkeen saanut sen työstämään tunnaria tai menemään vauhdilla ruutuun...? Epäilen kovasti... Joku mua parempi kouluttaja pystyisi varmaan pakottamaan Ihkun toimintaan antamalla pakotteita aina tuollaisesta toimintakyvyttömyydestä kunnes koiralla ei olisi muuta keinoa kuin aktivoitua, mutta mä en osaa sellaista... enkä halua! Ja kolikon kääntöpuolena on tuo, että nyt Ihku tekee äärimmäisen halukkaasti hommia ihan itse... siis silloin, kun häiriöiltä siihen kykenee... Enkä usko, että saisin siihen pakotettuna tuota voimaa ja varmuutta luotua. Ja häiriöherkkä koira se on joka tapauksessa. Ei sen herkkyys vähene, vaikka saisinkin naamioitua sen toiminnan alle. Tiedä häntä, kuinka oikeassa tai väärässä olen, mutta näin mä taidan uskoa ja jatkaa. :) Ja ainakin treenaaminen tällä tapaa on loppuviimeksi palkitsevaa, kun ei tarvi kehittää raivoa oman pään sisään!

Kiitos Päivi erinomaisesta treenihaasteesta! Tällaisia tarvitaan, jotta ajatus kypsyisi ja kehitystä tapahtuisi!

Illalla treenasin Ihkua vielä lähipuistossa ja se oli LOISTAVA! Suorastaan lensi ja vauhtia oli vaikka bortsuille jakaa!... ;)